keskiviikko 17. joulukuuta 2014

ONNEA 1-VUOTIAALLE

Muutamia vuosia sitten aloin iltaisilla kävelylenkeilläni miettiä oman yrityksen perustamista. Pohdin aihetta ja liikeideaa, joka nousisi siivilleen ja pitäisi perhettä leivänsyrjässä – tai ainakin pankkilainojen -ja korkojen maksukykyä yllä, jos mies toisi muuten ruuan pöytään ja rahoittaisi lasten harrastuksia. Omaa alaani eli viestintää en varsinaisesti edes miettinyt, sillä isoja ja pieniä yrityksiä on toimialalla runsaasti.

Tässä sitä kuitenkin ollaan. Oltu nyt lähes vuosi, sillä perjantaina 13.12.2013 vein yritykseni perustamispaperit Patentti- ja rekisterihallitukseen. Luit oikein: perjantai ja 13. päivä :D

Viimeinen työpäiväni palkkatyöläisenä muiden leivissä oli ystävänpäivänä 14. helmikuuta tämän vuoden alussa. Pitkälle ollaan noista päivistä tultu ja kokemuksia mahtuu laariin yhtä jos toista. Toisaalta tuntuu, että aika on hujahtanut nopeasti ja juurihan vasta mietin käytännön perusasioita yrityksen pystyttämisestä. 


Kuva Pinterestistäni
Tärkein oppimani on ollut, että rohkeasti oman mukavuusalueen ulkopuolelle heittäytyminen kantaa kyllä tulosta, jos työnsä pystyy tekemään omia arvojaan kunnioittaen. Näin voi pitää kiinni siitä laatulupauksesta, jonka on itselleen ja sitä kautta asiakkaalleen antanut. Väitän, että tyytyväisyys oman työn jälkeen ei ole itsekeskeisyyttä, vaan asiakaskeskeisyyttä.

Laatulupaus ja omia arvojaan vastaan tekeminen kai minulla eniten tuotti tuskaa aikaisemmin palkkatyössä. Kun kiireessä ei ennättänyt paneutua kokonaiskuvaan, ja hommia vain ”heitti” valmiiksi. Nytkin saattaa olla kiire – mutta ei niin kiire – etteikö asioita ennättäisi pohtia useammasta näkökulmasta. Ainakin omastani ja asiakkaan. Niillä se nimittäin syntyy, se paras coctail. 

Ja coctailista tulee mieleen lasinkohotus. Kyllä vain, nyt on aika kohottaa malja 1-vuotiaalle Scribolleni. Kiitos kaikille, jotka olette tukeneet minua yrittäjyyteni alkutaipaleella, uskaltautuneet asiakkaakseni ja vieneet sanaa eteenpäin. 

Skål - meille kaikille!

tiistai 25. marraskuuta 2014

HYMY TEKEE KAUPPANSA

Mitä sieltä peilistä tänä aamuna näkyi? Tylsistynyt naama, väsähtänyt ilme ja alaspäin valuvat suupielet. Vai pilke silmässä, aavistus hymystä, elämänilo. Mitä ikinä näkyikin, sillä ilmeellä on iso merkitys sekä itsellesi että niille, joita päivän aikana kohtaat.

Kun näemme toisen ihmisen kasvot, aivoissamme alkaa valtava myllerrys. Aivot käsittelevät kaikkea sitä tietoa, jonka silmät meille tarjoavat. Siksi ei ole yhdentekevää, millaista naamaa vastaantuleville näyttää.

Olin muutama viikonloppu takaperin tyttäreni jalkapallojoukkueen peliä vetämässä. Aikainen lauantaiaamu, kylmä kuplahalli, tytöt iältään 6-7 -vuotiaita ja aiemmissa peleissä menestystä oli tullut vajavaisesti. Kokemusta kuitenkin syksyn aikana on kerrytetty rutkasti. Päällimmäisenä mielessäni oli, millä saisin tsempattua tyttöihin luottoa itseensä ja toisiinsa, jotta peleistä jäisi iloinen mieli. Ryhdistin asentoni, hymyilin tytöille koko naamallani ja sain välitettyä ilmeisesti myös puheessani positiivista sykettä, sillä toisen pelin voitimme 3-0. Mikä riemuvoitto – monessakin suhteessa!

Kuva löytyy Pinterestistäni
Toinen vastaava tilanne tuli eteeni pari päivää sitten asiakastapaamisessa, joka alkoi hieman mollivoittoisessa tunnelmassa. Yhteyshenkilölläni oli ilmeisen huono päivänaloitus ja sängystä nousu lienee tapahtunut vasemmalla jalalla. Oli lähellä, etten lähtenyt hänen alavireiseen moodiinsa mukaan, mutta onneksi itselläni oli hyvä fiilis tukenani ja sain palaverin päätteeksi nostettua hymyn myös asiakkaan huulilleen. Keinonani käytin suoraa katsetta. Se on kuin magneetti, joka vetää puoleensa. Kun siihen lisätään vielä hymy, väylä vuorovaikutukselle on auki. Siitä olikin jo helppo lähteä kelaamaan varsinaisia työjuttuja auki ja löytää uusia ideoita käsillä olleisiin asioihin.

Spontaanin hymyn vastakohta on tarkoituksellinen sosiaalinen hymy. Aina ei ole helppo erottaa, milloin hymy nousee sisäisestä ilosta, milloin se on jonkinlaista hymytyötä. Vaikka joskus on vaikea pukea sanoiksi, millainen hymy toisen ihmisen kasvoilla välkkyy, meillä näyttää olevan kyky aistia aito asia, kun sellaisen näemme. 

Toisaalta, hymy kuin hymy, jos se herättää toisessa hyvän mielen ja positiivisuutta. Sitten on vielä niitä, joiden kasvot loistavat luonnostaan. Sinä?

torstai 13. marraskuuta 2014

OLE OSA RATKAISUA, ÄLÄ ONGELMAA

Oman ammattiyhteisön tapaamiset asiapitoisella sisällöllä ovat yksityisyrittäjälle aikamoinen suola. Ja kollegoiden näkeminen herkullinen sokeri. Kaupan päällisenä Procomin marraskuisesta vaikuttajaviestintäjaoston illasta tapasin myös uuden ympäristöministerin. 

Olen kuulunut viestinnän ammattilaisten Procom ry:hyn useampia vuosia. Tapaamisissa olen käynyt hyvin harvakseltaan, sillä palkkatöissä aika ei tuntunut riittävän ja iltatapaamisiin meneminen olisi tarkoittanut aina myös lastenhoidon erityisjärjestelyitä.

Nyt lapset ovat isompia ja omatoimisempia ja elämäni yrittäjänä aikataulullisesti vapaampaa. Olenkin osallistunut kuluneena vuonna tapaamisiin enemmän kuin kaikkien näiden vuosien aikana yhteensä. Näin jälkeenpäin vähän harmittaa, etten ole aiemmin hyödyntänyt paremmin maksamaani jäsenmaksua, mutta nyt jäsenmaksu ei ole enää "se syy" käydä tapaamisissa. On äärettömän antoisaa käydä eri jaostojen tapaamisissa täydentämässä omaa tietotasoaan ja haistelemassa heikkoja signaaleja. Vielä isompi merkitys on nähdä ja tavata alan  muita osaajia. Päivät pitkät yksin kotitoimistossa saavat kenet tahansa miettimään tekemisen mielekkyyttä. Asiakastapaamiset toki pelastavat muutamia kertoja viikossa tilanteen, mutta se ei ole sama asia kuin keskustella ja tuulettaa ajatuksiaan viestinnän erilaisista kuvioista vertaistensa kanssa. 
Kuva Pinterestistäni.


Illan tapaamisesta jäi haaviin myös mielenkiintoisia pohdintoja vaikuttamisesta, mikä olikin osuva aihe Kokoomuksen puoluetoimistolla vierailulle.

Puolitoista kuukautta ympäristöministerinä työskennellyt Sanni Grahn-Laasonen on jo saanut tuta lobbauksen ja vaikuttamisen kiemuroista.

"Ruokakaupassakin joku saattaa tulla kertomaan omia näkemyksiään jostain asiasta ja pyrkii näin vaikuttamaan agendaani."

Sanni antoikin hyviä vihjeitä siitä, mikä hänen mielestään toimii vaikuttamisessa.

"Hyvä lobbari antaa konkreettisia, mietittyjä ja realistisia ehdotuksia. Hyvään lobbariin voi luottaa: hänellä on argumentit hallussa, taustat selvitetty, kyky kiteyttää sekä ratkaisuehdotus ja konkretia samassa paketissa. Näin vastapuoli eli vaikutuksen kohde saa oikeasti jotain kättä pidempää." 

Ja kuten itse kukin älyää, tämä ei päde vain politiikassa ja hallitusohjelman luonnissa, vaan missä tahansa oman asian esiintuonnissa.

Tästä lähtien mietin itse tarkemmin erilaisissa vaikuttamistilanteissa sitä, mitä todellista tietoa minulla on antaa, ja jota tuo toinen todella tarvitsee. Silloin minä ja asiani olemme osa ratkaisua - tai emme ainakaa lisää ongelmaa.



sunnuntai 2. marraskuuta 2014

JAETTUJA TUNTEITA - IKÄVÄ

Pyhäinpäivä nostaa mieleen muistoja ja kaipuun, jota arjen tohinassa yrittää usein painaa taka-alalle. Itse twiittasin tunteen, joka tuo minulle lohtua poisnukkuneen isoäitini ikävässä. Tuo twiittaus yllätti minut myös ammattillisesti - mikään aiemmin twiittaamani ei ole koskaan ollut yhtä uudelleenjaettu.

Isoäitini, mummoni, kuolemasta on lähes kaksi vuotta. Hän oli minulle läheinen ja rakas ihminen, joka on edelleen mielessäni usein. Eilen, pyhäinpäivänä, kävin haudalla viemässä kynttilän hänen muistolleen. Valitettavasti mummon fyysinen hautapaikka on yli kolmen tunnin ajomatkan takana, joten päätin käydä muistamassa häntä hänen vanhempiensa haudalla Tuusulassa. Samalla sain muistaa myös heitä, vaikka tiedän heistä vain nimet, syntymä- ja kuolinvuodet sekä mummoni kertomukset heistä. Huomasin myös, että isänäidinäiti oli ollut saman ikäinen kuin minä nyt, kun hän oli saanut kuopuksensa, mummoni. 

Kävely pimeällä hautausmaalla kynttilöiden loisteessa teki oloni levolliseksi. Samalla se kirvoitti myös tunteen, jonka puin myöhemmin twiittiini:

‏@TiaHarkonen  Nov 1
He, jotka ovat joskus olleet, eivät unohdu, jos joku muistaa #sydämessä


Kuva löytyy Twitteristä ja Instagramistani
Illan aikana älypuhelimeni piippaili useampaan kertaan ja ehkä hieman hämmentyneenä totesin, että twiittiäni retweetattiin tai sitä merkittiin tähdellä tykkäämisen merkiksi.
Tunteeni oli selvästi kollektiivinen. Meistä kukin tulkitsi sanani omista lähtökohdistaan. Joku ehkä piti sitä mietelauseena, joku toinen kenties luki sen samanlaisen tunnesykeron vallassa kuin mitä itse sen kirjoitin. Ollaan sosiaalisesta mediasta mitä tahansa mieltä, oli tämä pieni retwiittausennätykseni mielenkiintoinen esimerkki siitä, että somessa on helppo jakaa ja kokea tunteita. Surua, iloa, vihaa, rakkautta, odotusta...tai ikävää.


torstai 30. lokakuuta 2014

MISTÄ ON HYVÄ BLOGI TEHTY?


Viestintätoimisto Cision on julkaissut pitkästä aikaa toimialan top-blogit Suomessa. Erinomaista. Bongasin kymmenen parhaan joukosta itselleni ihan uusiakin seurattavia. Samalla mietin, miten omat huomioni valkoisella sohvalla pääsisivät tähän joukkoon. Vai onko se edes tavoitteeni?

Hep, hep. Otetaanpa vähän takaisin, ja tehdään selväksi, että tietenkin se on tavoitteeni. Tai pitäisi olla. Ilman tavoitteita blogeilu on enemmän tai vähemmän julkista päiväkirjankirjoitusta ja omatoimiterapiaa. Näin on ainakin omakohtainen kokemukseni "Pää pilvissä - jalat maassa" -blogin ajoilta, joka oli osaltaan keinoni purkaa tuntojani, intoani ja pelkotilojani uutena yrittäjänä. (Tuo blogihan tuli tiensä päähän elokuun lopussa 2014, RIP.)


Kuva löytyy Pinterestistäni.
Tosiasia on, että säännöllinen kirjoittaminen ja ideoiden tekstiksi työstö käy työstä. (Josta ihan kaikki eivät kuitenkaan saa suoria tuloja.) Oma lisämausteensa on myös, jos täytyy miettiä useampia kohderyhmiä samalla kirjoituksella. Näin ollen on ehdottomasti parempi, että bloggailu on osa jotain kokonaisuutta - suunnitelmaa. 

Siksipä ja tottahan toki minullakin on koostettuna oma tavoitelista Valkoisen sohvan syndrooma -blogilleni. Siinä on  6 kohtaa, joista osan paljastan nettisivulla http://www.viestintapalvelu.fi/meista#blogi . 
Onhan minulla tietenkin myös "oma lehmä ojassa"  = että voin kirjoitella ihan mistä haluan, eikä vain niistä asioista, mitä asiakas tilaa. 
Mutta siis. On todella hienoa, että tällainen listaus on jälleen tehty, sillä edellinen kerta oli toukokuussa 2011. Sen jälkeen on tullut monta mainiota uutta blogia ja bloggaajaa. Kaikki listatut ovat paikkansa ansainneet. Ihan huippua. Onnittelut!

Ykköseksi markkinointi- ja viestintäaiheisten blogien top 10 -listalla sijoittui muuten Katleena Kortesuon Ei oo totta! -blogi. Katleenan ruusut, ruoskat ja ratkaisut ovat yksi omista suosikeistani ja blogi, jota seuraan säännönmukaisesti. Hyvä, Katleena!

Toiseksi listauksella sijoittui erityisesti verkkopalvelujen kehittäjille suunnattu Vierityspalkki.fi -blogi. Se olikin itselleni uusi tuttavuus. Kolmanneksi nousi Zenton ylläpitämä Zento blogi. Yksi sillä kirjoittavista eli Hanna Takala on todellinen guru. En häntä tunne henkilökohtaisesti, mutta ihailen hänen tapaansa olla avoin ja aina valmiina auttamaan. Me like - me follow.

Ja oikeasti blogeiluhan on tosi kivaa. Eikä ole ollenkaan hassumpaa, jos sen tavoite on "vain terapeuttinen" tai halu esitellä omaa osaamistaan sisustamisesta, kissanhoidosta, orkideankasvatuksesta... tai ihan mistä vain. Sillä pistämällä itsensä likoon ja kirjoittamalla blogia omakohtaisesti läheisestä ja tutusta aiheesta nappaa samalla vastauksen tuohon otsikkooni. Hyvän blogin seurassa viihtyy, koska siitä välittyy tiedollisen annin lisäksi myös tunne. Sitä ei ole tehty yksistään bisnesmielessä, vaan kirjoittaja tuo teksteihin aina osan itseään. Eikö?

PS. Koko listaus ja uutisointi TOP10-blogeista löytyy muuten Cisionin sivuilta.



perjantai 24. lokakuuta 2014

NIINHÄN MÄ JUURI BRIIFFASIN SUA...

Briiffi, toimeksiantokuvaus, työpyyntö. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Käytetystä nimestä riippumatta kyse on kuitenkin yhdestä oleellisimmista asioista markkinointiin ja viestintään liittyvissä toteutuksissa. Ilman asiallista briiffiä toteuttaminen on ”musta tuntuu” -toimintaa ja lopputulos pahimmillaan turhaa työtä.
  
Aika monesti varsinkin sähköpostilla heitetty ”pyyntö” on tilaajan mielestä kertonut kaiken. Kuluneella viikolla eteeni tuli parikin erilaista toimeksiantoa, joissa tilaus ja sen sisältökuvaus tehtiin sähköpostilla. Asiakkaat ovat jo henkilöinä tuttuja, joten osasin odottaa, että yhden briiffiä täytyy lukea suurennuslasilla & rivien välistä ja toiselle joudun esittämään liudan tarkentavia lisäkysymyksiä, jotta voin olla varma, mitä asiakas todella haluaa. Kolmannen briiffi oli täsmätarkka, jota ei sen kummemmin tarvinnut miettiä. Eikun toteuttamaan.


Kuva Pinterestistäni.
Olen huomannut, että työn ja myös briiffin epäonnistuminen johtuvat lähinnä puutteellisista tiedoista tai siitä, että ymmärrämme asioita eri tavalla – ihan tahtomattamme. Myös tapamme ilmaista voi johtaa harhaan. Jos ei joudu tekemään usein tai ei ole lähtökohtaisesti tottunut viestintä- ja markkinointitöiden tilaaja, voi itsellä olla vääristynyt käsitys siitä miten hyvän ja selvän briiffin on antanut. 

Tämän viikon @-viestinvälitys kuvaa hyvin sitä, miten minulla oli sekä suurennuslasi sumeana, rivit sekaisin ja jouduin tekemään joka tapauksessa myös tarkentavia kysymyksiä.
”Asiakasyrityksestämme pitäisi tehdä case-esitys. Pystytkö hoitamaan casen tekemisen kokonaisuudessaan? Eli asiakkaan haastattelut ja teksti sekä esitteen visuaalinen puoli ja viimeistely siten, että me voimme hoitaa sen itse painoon? Aiempi vastaava esite esimerkkinä liitteenä. Ohessa myös asiakkaalta saatu esitys yrityspäivillemme. Siitä saa paljon taustatietoa. Keskustelin asiakkaan kanssa eilen ja oli puhetta, että haastattelu voitaisiin tehdä marraskuussa. Mielellään mahdollisimman pian, koska meillä on suunnitteilla asiakaskirje, mihin tämä case voitaisiin liittää mukaan. Haastateltavia asiakkaalla ovat…."

No-niin! Olimme puhuneet kuukausi sitten, että voisin tehdä juuri tästä kyseisestä asiakkaani asiakkaasta heille www-sivuille referenssitarinan. Puhuimme tästä nimellä case. Briiffissä puhuttiin koko ajan casesta, mutta kyse olikin nyt selvästi esitteen tekemisestä. Myös työn valmistumisen käsite oli tässä aika laaja, toki marraskuu. 

Laitoin vastasähköpostissa asiakkaalle kuittauksen, että otan työn toteutukseen ja tarkensin itse muutamaa käytännön seikkaa sekä kysyin vahvistusta muutamaa toteutuksen sisältöä ja toimintamallia koskien, jotta molemmille on selvää mitä tehdään. Lisäksi muistutin, että aiemmin antamani kustannusarvio CASEn teosta ei nyt ihan suoraan päde tähän, kun kyse onkin esitteestä taittoineen eikä www-toteutuksesta. Eli jos haluavat tarkennetun kustannusarvion vielä erikseen, niin indikoikaa.
Vastakuittauksena sain: ” Joo, näin ymmärsin, minkä vuoksi pyysinkin tuosta esitteestä myös hinnan. Laita kustannusarvio tulemaan niin tiedetään, mitä tulee maksamaan.”
Luin alkuperäisen asiakkaan viestin monta kertaa läpi, mutta ilmeisesti suurennuslasini oli umpilikainen, sillä en minä hänen briiffistään kyllä osannut tulkita, että hän pyysi hintaa vielä uudelleen. 

Tästä esimerkistä näkyi hyvin se, miten ymmärrämme ja kerromme toisillemme asioita epäselvän itsestään selvästi.  Siksi muistuttelen, että hyvä ja mahdollisimman tarkka briiffi antaa työn toteuttajalle valmiudet tehdä työ tuloksellisesti ja tehokkaasti. Tämä takaa puolestaan asiakkaalle mieluisan lopputuloksen. Molempien tyytyväisyys työn tuloksiin on avain hyvin toimivaan ja pitkäjänteiseen yhteistyöhön, jota molemmat osapuolet varmasti tavoittelevat.

Vinkkilistani itse kullekin briiffauksen tekijälle:

1. Pohdi hetki, mitä tavoittelet ja miksi? Millaisen viestin haluat saada perille ja kenelle? Ette kai teetä tätä työtä vain sen takia, että juuri vastaava on ollut tapana samasta asiasta aiemminkin. Ole valmis menemään mukavuusalueen ulkopuolelle, jos tarve vaatii.

2. Mieti ja ennakoi millaista palvelua tai tuotetta olet tosissasi tilaamassa ja mitä se maksaa? Kysy rehellisesti myös halutessasi tarkennusta siihen, mistä hinta koostuu. Älä tingi heti lähtöoletuksena, että hinnassa on kuitenkin ilmaa. Aika monella pienemmällä toimijalla ei ainakaan ole ja hän haluaa aidosti kertoa, mistä kaikesta hinta koostuu.

3. Mieti, millä aikataululla työ pitää saada valmiiksi ja kuinka kauan toteuttamiseen menee aikaa. Huomio oma aika kommentointikierroksiin - ne ovat yleensä projektien piilossa olevia ”aikasyöppöjä”.  Älä myöskään odota valmista parin päivän päähän – paitsi jos olet valmis maksamaan hieman ekstraa siitä, että sinun tilauksesi menee kaikkien muiden töiden edelle. Huomioithan kuitenkin, että kiire näkyy yleensä työn jäljessä ja työ tulee tilaajalle kalliimmaksi.

4. Ole avoin työn toteuttajan ehdotuksille ja luovuudelle. Ammattilaisena hän osaa antaa vinkkejä ja konsultoida sinua kokonaisuuteen liittyvistä yksityiskohdista. Pidä kuitenkin kiinni alkuperäisestä ideastasi, jos se on ainoa oikea tapa toteuttaa juttu juuri teillä. Kerro tämä ja perustelusi myös työn toteuttajalle, jotta hän voi oppia teistä jatkoyhteistyötä ajatellen enemmän.

torstai 16. lokakuuta 2014

IHAN PIAN ON TEIDÄN VUORONNE

Mikään ei ole ikävämpää kuin jonottaminen. Varsinkin, jos päällä on toppatakki, olet sisätiloissa ja ympärillä hyörii yliaktiivisia lapsia odottamassa pääsyä - uimaan! Mutta kas, miten pieni tervetulopuhe voikaan muuttaa tilanteen aivan toiseksi! Näin kävi minulle tänään.

Visiitti suosittuun vesipuistoon lasten syyslomapäivänä. Ajatus ehkä vähän ahdisti itseänikin, sillä arvattavasti pulikoimaan halukkaita olisi tällä viikolla muitakin. Silti jotain pientä irtiottoa arjesta oli lapsille tarjottava ja koska itselläni ei ollut varsinaista lomaa, ajattelin muutaman tunnin vesipuistoilun olevan toimiva vaihtoehto. Työt pystyivät kyllä sen verran odottamaan.

Tarkistin netistä edellisenä iltana hinnat ja aukioloajat. Yritin vielä yleisesti surffailla, onko näissä ajoissa ja hinnoissa muutoksia syysloman takia. En löytänyt mitään vihjettä tästä, mutta olisi toki pitänyt tajuta, että kovan kysynnän viikolla on varmasti korkeammat hinnat. Näin olikin - en vain ollut netistä sitä huomannut oikeasta kohdasta katsoa. Mutta toisaalta, olisimme menneet joka tapauksessa. Tämä ei ollut hintakysymys nyt tällä kertaa - vaan (lasten) kysynnän laki.

Tänään olimme sitten muutamaa minuuttia jälkeen kymmenen Jumbon Flamingon ovella. Voi pyhä jysäys! Mikä jono! Kipitimme kuitenkin kiltisti jonon hännille (raaka-arvio n. 30 m), sillä perässämme tuli niin moni muu, että oma paikka oli syytä ottaa haltuun.

Kiinnitin jo jonottaessamme huomiota freshiin ja urheilullisen oloiseen mieheen, joka käveli Flamingon aulassa ja katseli tuumien meitä jonottajia. Seuraavaksi hän olikin jo järjestelemässä jonotuslinjoja ja raivasi lisää tilaa kassojen eteen siirtelemällä tekopalmuja ja muuta rekvisiittaa syrjään avartaakseen tilaa. Äkkiä mies suoristi selkänsä ja hymyili meille jonottajille valloittavasti:
"Kiitos, että olette tulleet kanssamme viettämään syyslomaanne. Meillä on täällä kaikki 7 kassaa avoinna, joten jonottamisen pitäisi sujua ja ihan pian on teidän vuoronne. Lämpimästi tervetuloa teille kaikille ja ihanaa päivää vieraanamme."
Kuva Pinterestissani: taulu Fun.
"Kiitos", sanoin minä. (Taisin olla ainoa, joka sanoin tämän ääneen, ja lapsiani nolotti!) Mutta mitä siitä. Olin  vaikuttunut tämän henkilön toimista (ja arvelin puolueellisesti, ennakko-olettaen ja stereotypioihin nojaten), että hän ei ollut ihan tavallinen perustyöntekijä). Hän oli tilanteessa läsnä, koki meidän asiakkaiden jonotusahdinkoa ja... palveli! Pisteenä ii:n päälle hän käytti vielä vaikuttamisen vahvinta keinoa eli avasi suunsa. Eikä pyydelläkseen mitään anteeksi (että jouduimme odottamaan), vaan positiivisuuden kautta ilmaisi meille, että kaikki kassat ovat käytössä (=palvelu pelaa) ja pian on meidän vuoromme.

Muutamaksi tunniksi aiottu vesipuistohetki venyi lopulta 5 tunnin pulikoinniksi. Paikan konsepti on kaiken kaikkiaan hienosti mietitty ja syömäpaikkojakin vesipuistossa on peräti kaksi. Ja ihan parasta - molemmissa tarkeni ja sai olla uimapuvussa.

Mikä mainiointa, törmäsimme tähän samaiseen aamuiseen tervetuloamieheen vielä lähtiessämme pois. Jälleen aulassa. Kolmen lapsen kanssa ohimarssiessani hän katsoi meitä kaikkia: "Kiitos käynnistä, toivottavasti teillä oli mukava päivä."

Jestas! On aivan varmaa, että tämä pesue menee toistekin Flamingoon. Ja utelias ihminen kun olen, niin tarkistin vesipuiston sivuilta yhteyshenkilöiden nimiä, jonka jälkeen tsekkasin kuvahaulla heidät Googlesta. Juu, kylpylänjohtaja itse oli tämä kiittelemäni mieshenkilö. Hienoa palvelua ja tunnelmanluontia. Ruusuja.


perjantai 3. lokakuuta 2014

VOIHAN VASTUULLISUUS - KUKA SEN MÄÄRITTELEE

Organisaatioiden yhteiskuntavastuu  on termi, joka merkitsee organisaation – yleensä erityisesti yrityksen  velvoitetta ja velvollisuutta toimia vastuullisesti yhteiskunnassa ja tietysti koko maailmassa. Entä minä itse, miten toimii "minä"?

Yhteiskuntavastuullinen yritys harjoittaa yritystoimintaa, jota ohjaavat muun  muassa lait, asetukset, kansainväliset sopimukset, yleiset suositukset ja yrityksen omat toimintaohjeet. Termejä vastuullinen yritystoiminta ja vastuullisuus käytetään synonyymeinä yhteiskuntavastuulle.  Käytännössä kysymys on organisaation arvojen, tyytyväisten asiakkaiden, oman henkilöstön ja ympäristön luottamuksen ja hyväksynnän toteuttamisesta ja aiheen tärkeyden ymmärtämisestä yrityksen menestymistekijänä. Näistä kun  muodostuu yrityksen maine.

Asiakkaillani on kaikilla oma toimintamallinsa  omasta yhteiskuntavastuustaan. Suurella globaalilla yrityksellä huomattavasti tarkempi ja laajempi kuin pienemmillä. Julkishallinnon vastuullisuus toteutuu taas omalla tavallaan. Tärkeintä on kuitenkin, että heillä kaikilla on asia huomioituna. Tämän päivän kuluttaja eli asiakas (tai kansalainen), mutta myös henkilöstö yhtälailla on hyvin tiedostavaa. Vastuullisuus ympäristöasioissa  tai eettiset toimintaperiaatteet voivat ratkaista paljon. Haluanko tehdä noiden kanssa yhteistyötä, miksi ostaisin noilta tai haluanko olla tässä firmassa töissä?

Yhden henkilön yrityskin voi kantaa oman kortensa kekoon. Silloin kyse on monesti usein vielä enemmän henkilökohtaisista arvoista ja siitä, mihin mahdollisesti haluaa kohdistaa yhteiskunnallisen tukensa. Asiakkaanani ei juuri nyt ole koulua tai oppilaitosta, mutta asiakkaani asiakkaana on. Tämä ei suoraan vaikuttanut ratkaisuuni lähteä yritykseni nimissä tukemaan koulukiusaamista ehkäisevää ja vastustavaa toimintaa. Äiti minussa huusi tekoja ja vaikka omia lapsiani ei ole varsinaisesti kiusattu, eivätkä he tietääkseni ole olleet ”kiusaajia”, on tämä äärimmäisen tärkeä aihe. En puutu aiheeseen nyt sinänsä enempää, mutta voit toki miettiä omia hyväntekeväisyys- ja osallistumisnäkökulmiasi vaikkapa vierailtuasi Koulurauhaa –lehden nettisivuilla.


Kuva löytyy Pinterestistäni: Tia Härkönen / In the Kitchen
Vastuullisuus on kuitenkin muutakin kuin euroja jonkin asian hyväksi (=kassaan). Oma ja siten myös yritykseni vastuullisuus kumpuaa elämänkokemuksesta, arvoistani ja siitä, mitä itse jaan työni laatua. Olen yli 20-vuotisen työurani varrella ryvettynyt monessa – niin hyvässä kuin hieman epäsuhtaisessakin tekemisessä. Siksi koen tärkeäksi, että voin katsoa asiakastani tai yhteistyökumppaniani silmiin ja kertoa, miten ja kuinka mikäkin työkokonaisuus on hoitunut. Miksi olen päätynyt tiettyihin ratkaisuihin heidän puolestaan ja mitä arvoa ajattelin siitä heille olevan. Se on vastuuni yrittäjänä.

Naisena ja äitinä toteutan tätä samaa: miksi ostin kaupasta tiettyjä tuotteita perheelleni käyttöön, miksi kerron maailmanmenosta ja –ilmiöistä lapsilleni tietyllä tavalla tai miksi tuen juuri tiettyä harrastusta enemmän kuin toista. Siksi, että näen sen merkityksellisenä ja haluan jakaa näkemykseni heidän kanssaan. Vastuullisuuteen kuuluu kuitenkin myös se, että annan heidän itse tehdä omat johtopäätöksensä. Ovat ne samoja kuin omani... tai jotain muuta. 

Se vastuullisuudessa oikeastaan onkin niin hienoa – ja samalla vaikeaa. Kuka määrittelee, mikä on lopulta oikein? Jollakin voi olla ihan eri mielipide myös kotimaisesta perunasta, vaikka minulle sen ostaminen ja käyttäminen on vastuullisuutta puhtaimmillaan - kotikeittiössä. Vai mitä?

perjantai 26. syyskuuta 2014

LUMEN TAJU - MITTAA MAHDOLLISUUKSISTA

Suomen kielessä on monta sanaa kuvaamaan lunta ja sen eri olo- ja ilmenemismuotoja. Mahdollisuuksia kuvaavien sanojen kanssa me suomalaiset emme valitettavasti ole yhtä monipuolisia. 

Lumi on jääkiteiden ja ilman muodostamaa kuohkeaa valkoista ainetta, joka pohjoisella pallonpuoliskolla eläville kansoille ja tietysti meille suomalaisille on merkittävä elementti. Itselleni lumi edustaa puhtautta, tyyneyttä ja osittain talvikauteen kuuluvaa jähmettyneisyyttä. Koinkin havahduttavan heräämisen ihmisten ja kansakuntien erilaisuudesta, kun eräässä englanninkielisessä radio-ohjelmassa puhuttiin mahdollisuuksista. Keskustelussa lensi samassa lauseessa useampia mahdollisuutta tai tilaisuutta merkitseviä sanoja -   possibility, opportunity, chance, occasion, look-in, opening. Ihan totta. Mielessäni maalailin vastaavaa haastattelua, jossa sanapareina olisivat olleet lumen kanssa loska, nuoska, räntä, sohjo, viti, tykky ja mitä niitä onkaan. Nauratti.
Vaikka oikeasti ei taida naurattaa. Koska - miksi me suomalaiset, JA MINÄ ITSE, en ajattele mahdollisuutta monimuotoisemmin. Vähän niin kuin lunta?
Kuva Pinterestistäni.
Mahdollisuus vaatii yleensä nopeaa reagointia, mahdollisuuksien havaitsemista, kriisien ennakointia ja näiden näkemistä toimintaa vauhdittavina mahdollisuuksina. Yritysten on tänä päivänä aktiivisesti rakennettava mainettaan, sillä se on tiukasti yhteydessä liiketoimintaan ja mahdollisuuksien hyödyntämiseen. Vanha maineenhallinta oli suojautumista tai puolustautumista. Tänä päivänä puolustamalla ei todellakaan peliä voiteta. Ja välillä taitaa olla epäselvää, voiko mainettaan edes täysin hallita digi- ja some-myrskyissä.

Yritykset ja niiden toiminta on nykyisellään myös entistä enemmän valokeilassa. Siksi niiden on osallistuttava erilaisiin keskusteluihin ennakkoluulottomasti ja avoimesti. Yrityksen maine vaikuttaa vahvasti tämän keskustelun sävyyn. Riskien määrä on kasvanut: salailu ja selittely eivät vain toimi. Sitä paitsi sanoisin, että todelliset mahdollisuudet avautuvat juuri avoimuudella.

Miksi puhun tästä asiasta? Siksi, että omassa työssäni kohtaan lähes päivittäin tilanteita, jolloin testataan mahdollisuuksia – ja ennen kaikkea niihin reagointia tai valitettavasti usein reagoimatta jättämistä. Tieto liikkua avoimesti ja nopeasti ja niin täytyy myös esimerkiksi yritysten viestinnän tehdä (enkä nyt tarkoita, mitä viestintä- tai markkinointiosaston pitäisi tehdä). Viestintä toimii päätöksenteon ytimessä rakentaen yrityksen mainetta harkitusti ja koko ajan ympäristön signaaleja luodaten. Viestinnän on oltava aktiivista, innostunutta ja innostavaa. Konsultti minussa hykertelee, kun saan kertoa viestinnän mahdollisuuksista asiakkailleni. "Minäni" on puolestaan harmissaan siitä, että olemme niin jähmettyneitä. Emme näe tai halua nähdä piiriämme laajemmin tai rohkene haistella aktiivisemmin uusia avauksia. Tämä pätee yritysten lisäksi myös meihin ihmisiin yksilöinä. Elämä voisi saada uusia suuntia, jos tarttuisimme ympärillämme sinkoileviin mahdollisuuksiin rohkeammin. 

Siksipä "Bing", lupaan tarttua ja ottaa koppia! Ja tietysti erityisesti, jos se on lumipallo!


tiistai 23. syyskuuta 2014

TERVETULOA PALAVERIIN, MIHIN KAHVILAAN MENISIMME?

Psykologit puhuvat ilmiöstä nimeltä priming (alustusmuisti, virittäytyminen). Se tarkoittaa, että ympäristö, esineet tai hetki sitten luettu teksti saavat meidät ajattelemaan jollakin tietyllä tavalla. Esimerkiksi lasipinnat, teräs ja jakkupuvut saavat meidät ajattelemaan kovemmin ja laskelmoidummin kuin vaikkapa puupinnat, elävä tuli takassa tai kynttilässä ja villasukat.

Tapaan asiakkaitani ja yhteistyökumppaneita paljon heidän tiloissaan eli erikokoisissa ja -oloisissa neuvotteluhuoneissa. Tilojen nimet ovat usein kekseliäitä ja ruokkivat mielikuvitusta, mutta huoneen sisustus on perinteinen kokouspöytä ja tuolit ympärillä. Ihan aina tilassa ei ole edes ikkunaa. Kuka tahansa menee tästä neukkari-moodiin eli virittäytyminen on mitä on: tuijotamme läppäriä tai seinälle heijastettuja slideja, hörppimme jo hieman jäähtynyttä kahvia kertakäyttömukista ja yritämme löytää nopeasti yhteistä näkemystä asioihin, jotta osa porukasta pääsisi seuraavaan kokoukseen – neukkariin.

Koska omalla yritykselläni ei ole varsinaista toimistoa – kokoustiloista puhumattakaan   tapaan asiakkaita ja kumppaneita säännöllisesti esimerkiksi kahviloissa. Olen todennut, että kyseinen ympäristö luo parempia keskusteluja ja ideointia. Ihmiset eivät ajattele niin organisaatiokaavioihin kangistuneena, vaan ovat sekä vastaanottavaisempia että kiinnostavampia. Kahvilan äänet ja tuoksut, muut ympärillä olevat ihmiset ja sisustus luovat ”tilan”, jossa yhdistyy vapaa seurustelu intensiiviseen tavoitteeseen saada yhteisestä hetkestä tulosta.

Olen tyytyväisenä huomannut myös sen, että vaihtuva ympäristö toimii hienosti muistin apuna. Jokainen palaveri saa oman identiteettinsä ja niihin on helppo myöhemmin viitata esimerkiksi ”se idea, josta puhuttiin Munkkiniemen ostarin Fazulla”. 

Tämän aamupäivän kyseisessä kahvilassa viettäneenä tajusin myös sen, että moni muukin tekee töitään tai pitää palavereita kahvilassa. Eikä kyse ole enää vain luovan työn ammattilaisista tai hipstereistä. Kannettavia ja tabletteja oli yhdellä jos toisella pöydällä höyryävän kahvi- tai teekupin vierellä. Kahviloista on selvästi tullut uuden työkulttuurin ilmentymiä. Eikä vaikuttanut siltä, että he kaikki olisivat yrittäjiä ilman omia toimistotilojaan. 

Näillä puheilla haluankin rohkaista myös isoissa organisaatioissa työskenteleviä ottamaan irtiottoja toimitaloistaan. Erityisesti, jos tarvitaan uusia tuulia ajatteluun ja päätöksentekoon kannattaa irtaantua vanhoista fyysisistä käytännöistä.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

KAHDEN BRÄNDIN LÄMMIN LIITTO - OLLAPA KÄSITYÖIHMINEN

Fazerin brändit inspiroivat luovaan suunnitteluun Novitan ja Pirkka-lehden Karkkineule-kisassa. Jos minussa olisi yhtään neulojaa, lähtisin mukaan Kiss-Kiss-kaulaliinalla. Mutta kun ei ole, niin tyydyn ihailemaan tätä loistavaa ideaa.

Fazerin brändit ovat pohjana kilpailussa, jossa käsityön harrastajat pääsevät suunnittelemaan ja toteuttamaan syksyn makeimmat neuleet käyttäen ideoinnin pohjana Fazerin makeiskääreitä. Kisa on jatkumoa viime kevään Novitan julkaisemiin neuleohjeisiin, joiden pohjana oli Fazerin vanhin makeinen Pihlaja. (Tai "Kettukarkki", joksi sitä olen itse aina kutsunut.)

Idea ja yhteistyö ovat mitä huikein näyttö siitä, miten hyvinkin erilaisten toimijoiden liittoutuminen ja yhdessä tekeminen vahvistavat molempien näkyvyyttä ja mielikuva organisaatioista kirkastuu parhaimmillaan ihan uudella tavalla. 

Kuva löytyy Pinterestistä
Erityisesti ihailen Fazerin tapaa tulla lähelle kuluttajaa. Tämä käsityökilpailu on oiva näyttö siitä. He käyttävät myös sosiaalista mediaa ihailtavan taitavasti: hyödyntävät sitä aitona asiakaspalautekanavana, buustaavat uusia tuotteita ja makuvariaatioita sekä inhimillistävät ison yrityksen jähmeyttä olemalla läsnä ajassa ja paikassa.  

Novita taas on näyttäytynyt itselleni lähinnä yrityksenä, jonka toki tunnen nimestä, mutta onnettomana käsityöihmisenä heidän tuotteensa eivät sano minulla juuri juuta tai jaata. Tämän kilpailun myötä myös heidän yritysbrändinsä ja lankansa ottivat minut hetkeksi haltuunsa. Tällainen yhteistyö ja se, että he ovat ideaa itse ehdottaneet Fazerille, kertoo kekseliäästä ja ketterästä yrityksestä.  Mielikuvani Novitasta nousi kerta heitolla monta pykälää! (Tosin pahoittelen - en edelleenkään aio lähteä heille lankaostoksille.)

Luulenpa, että tällaisiin erilaisiin tapoihin lyöttäytyä yhteen toisen toimijan kanssa olisi tarvetta monella muullakin. Out-of-box -ajattelu ei ole pahitteeksi missään tekemisessä. Jos se vahvistaa vielä brändiä ja tuo euroja kassaan, niin miksi ihmeessä ei. Enää täytyy siis keksiä omalle yritykselleni sopiva yhteistyöpartneri - niin ja se idea tietysti!

Lopuksi kannustan kaikkia, joista löytyy yhtään puikonheiluttajaa, ottamaan kutimensa esiin. Itse vinkkaan mielelläni lisää vaikkapa Kiss-Kiss-kaulaliinan toteutusajatuksiani, jos se ideana kolahtaisi sinuun. Olen myös mielelläni valmiin työn onnellinen loppukäyttäjä. Kisapalkinnon saa siihen oikeutettu kutojamestari pitää ilomielin.

Kilpailuohjeet löytyvät muuten osoitteessa http://pirkka.fi/karkkineule

perjantai 19. syyskuuta 2014

SE ON DIGIPAASTON PAIKKA

Erityisesti viestinnän ja markkinoinnin parissa työskentelevien on vaikea irtautua työfiiliksestä vapaalla. Olen jutellut aiheesta monta kertaa kollegoiden ja tuttujen alan ihmisten kanssa. Toisia se ei haittaa ja ne toiset, jotka tiedostavat digiaddiktinsa, yrittävät irti – ainakin silloin tällöin. 

Joillekin verkossa näkyminen eli somessa kommentoinnit, bloggailu ja ammattiin liittyvät jakamiset ovat arkea 24/7. Sitä tekee, koska paine pysyä ajan hermolla ja näkyä muille on kova.  Niin henkilökohtaisen näkyvyyden kuin asiantuntijuuden vahvistamiseksi tuutataan ulos arjen tapahtumia eli ”mitä”, ”missä” ja ”milloin”. Ammattilaisen henkilöbrändin ylläpidostahan tässä monessa tapauksessa lienee kyse? 

Myös minulla on aika-ajoin selkeät addiktin oireet. FB:tä, Twitteriä ja LinkedIniä seuraan joka päivä ja usein myös tuotan sinne itse jotain. Instagram, SlideShare, Pinterest ja muutamat muut saavat osansa noin kerran viikossa. Postauksia en välttämättä tee, mutta roikun reunalla koko ajan. Katselen ja fiiilistelen mitä muut osaajat, asiakkaat ja sidosryhmäläiseni tekevät ja mitä kiinnostavaa he jakavat. Peukutan ja jaan sitten eteenpäin, jos oikein kolahtaa. 


Kuva Pinterestistä.
Tästä päivästä ja huomisesta tule poikkeus. Paitsi hetkellisesti nyt, kun kirjoitan tätä. Päätin viikko sitten, että tänään ja huomenna pidän paastoa. Se tarkoittaa vetäytymistä luonnon helmaan mökille ja erittäin rajoitettua aikaa kannetavan ja älypuhelimen kanssa. Kaikkinainen sähköinen puuhastelu verkoissa ja verkostoissa on tänään yliruksittu tekemislistoiltani.

Kaikki edellytykset epäonnistumisellekin ovat. Meren äärellä, omenia ja päärynöitä poimiessa, pihlajanmarjapuiden runsasta satoa ihaillessa sekä sammalmättäiden keskeltä sieniä bongaillessani tulee varmasti monta hetkeä, jolloin tekisi mieleni kommentoida Twitteriin, jakaa kuva Instagramissa ja Pinterestissä tai jakaa fiiliksiä ystäville Facebookissa.

Yritän silti pitää itseni kurissa, sillä arjen kiire & multitasking yrittäjänä, viestinnän asiantuntijana ja äitinä kuormittaa mieltä ja kehoa enemmän kuin aina huomaankaan. Digitaalinen läsnäolo ja aktiivisuus tuo väkisinkin ähkyä, vaikka en sitä aina halua tunnustaa. Siksi muutaman päivän irtiotto digistä ja sosiaalisen median syövereistä tulee tekemään hyvää. 




sunnuntai 14. syyskuuta 2014

USKALTAAKO SISÄINEN ARVOSTELIJASI IMPROVISOIDA?


Inspiraatiota etsimme lähes kaikki aina silloin tällöin, mutta improvisaatio on monelle kauhistus. Tekojamme säätelevät sosiaaliset normit ja suunnitelmat, joten erilailla tekeminen tai uudella tavalla toiminen voi jopa pelottaa. 


Kuva Pinterestistä.
Hyppy tuntemattomaan ja heittäytyminen hetkeen kuitenkin kannattaa, sillä siitä on hyötyä niin aivotoiminnalle kuin mielelle. Hyöty on todettu muun muassa tutkimalla jazz- ja hiphop-artisteja. Improvisaation aikana heidän aivojensa itsesensuuria säätelevät aivoalueet laiskistuvat. Samalla itseilmaisua ja yksilöllisyyttä säätelevät alueet vilkastuvat. 

Usein luovien ideoiden esteenä on oma sisäinen arvostelija, joka lyttää ideat jo ennen kuin olet suuta ehtinyt avata. Improvisaatio voi auttaa hiljentämään itsekriitiikin ja kunnioittamaan keskeneräisiäkin oivalluksia. Ja joskus jonkun toisen ihmisen uskallus tyrkätä ilmoille haparoivakin idea auttaa itseä vapauttamaan omaa luovuutta ja alat improvisoida. Positiivinen kehä!

Sain mainion esimerkin tästä asiakastapaamisessa, jossa kuuden hengen porukassa pohdimme asiakasyritykseni tarjousta omalle asiakkaalleen. Olin ainoa ulkopuolinen tilanteessa ja tietyllä tavalla etuoikeutettu – sopivasti sisällä asioissa, mutta kuitenkin katsoin niitä erilaisten silmälasien läpi kuin he itse.

Kävimme läpi organisaatiokaaviota, jolla esitettäisiin tulevalle asiakkaalle henkilöresurssointia. 
”Tehdäänkö me jotenkin samanlainen laiteresurssoinnista?”, kysyi yksi.
”No ei, kai... eihän sitä voi organisaatiokaaviolla esittää!” sanoin toinen.
Meni hetki, ennen kuin sain minua vaivanneesta ajatuksesta kiinni.  Olin melkein langennut sisäisen arvostelijani ansaan. Olin kuunnellut keskustelua ja lähes hyväksyin käydyn vuoropuhelun. Tuntui hykerryttävältä tajuta, että nyt on lupa kolmeen i:hin eli innovoida, inprovisoida ja inspiroida, itseä ja muita läsnäolijoita. 

Tarjouspyynnössä ei nimittäin mainittu sanallakaan mistään organisaatiokaavioista. Seurueeni oli vain niin tottunut esittämään asiaan liittyviä henkilöitä kyseisellä tavalla, että he olivat jääneet sen vangiksi. Ja nimenomaan sen vangiksi, ettei samaan kaaviokuvaan voisi lisätä myös muuta.
"Mitä, jos emme ajattelisikaan kaaviokuvaa organisaatiokaaviona. Eikö se oikeastaan voisikin olla eräänlainen karttakuva, josta teidän asiakkaanne näkisi yhdellä silmäyksellä miten ihmiset ja laitteet ovat sijoittuneet ja millä volyymilla mihinkin?"
Oli hetken hiljaista. Sitten kuului myöntyväistä ja hyväksyvää muminaa ja itse asiassa uusia ideoita siihen, mitä kaikkea tällä kartalla voisi vielä kuvata: ettei kaikkea runnottaisikaan sanalliseksi tykitykseksi, vaan tarjouksen lukijalle annettaisiin mahdollisuus nähdä kokonaisuus loogisena kuvana.

Vau, sanon minä. Tämä ryhmä heittäytyi hetkeen ja porukan äänessä kuulsi into. 

Tällaista aion yrittää jatkossakin. Vapautan oman sisäisen arvostelijani, jolloin toivoakseni tuotan samaa flowta muille läsnäolijoille. Pienistä oivalluksista voi silloin syntyä suurta ja mieli & aivot kiittävät. Asiakkaasta puhumattakaan.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

TEKEMÄTÖN TYÖ NÄKYY VAA'ASSAKIN

Kukapa ei välillä huokailisi, kun pitäisi tehdä vielä sitä ja tätä, vaikka mukavampaa olisi heittäytyä vapaalle. Ja miksi sitä aina lykkää niitä ärsyttävimpiä hommia, vaikka tietää, että juuri ne painavat mieltä eniten?

Tavoitteet, velvollisuudet ja aikarajat ohjaavat toimintaa ja auttavat saamaan aikaan, joten niitä tarvitaan elämässä. Ja tuntuuhan se kivalta, kun saa vihdoin valmiiksi jotain, mikä olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten. 

Vanha totuushan on, että tekemättömiä töitä - ja erityisesti epämiellyttäviä sellaisia - ei kuitenkaan pitäisi jättää pahnanpohjimmaiseksi, sillä silloin niistä tulee ahdistava kahle, joka vaikuttaa yöuneen ja latistaa suorituskykyä ihan normiasioissakin. Kaiken lisäksi tekemättömät työt näkyvät vaa'assa. Kyllä vain - lue eteenpäin!

Omakohtainen muistutus tästä pakkotyön nostamisesta TOP3:een tuli perjantaina, kun koko viikon flunssaa ja vähän vatsatautiakin poteneena jouduin illalla ompeluhommiin.

12-vuotias jääkiekkoilijani oli saanut jo kolmisen viikkoa sitten seuraltaan sponsorimerkkejä, jotka piti ommella asap niin pelipaitoihin (2 kappaletta) kuin pelihousuihin. Minä koko ikäni käsitöitä vieroksuneena ihmisenä viivyttelin tietenkin tämän kanssa mahdollisimman pitkälle. Toissa viikonloppuna olin häpeällisen tyytyväinen, kun poika ei oman flunssansa takia kyennyt peliin mukaan. Hah - ei vielä tarvinnut tunnustaa, ettei meillä oltu saatu sponssimerkkejä paikoilleen. Poika oli itse jo vähän yrittänyt katsoa niitä, mutta jätti työn kesken, kun neula ei tahtonut mennä paksun merkkikankaan lävitse.
Sitten tulikin minun vuoroni sairastaa: kuumetta, pääkipua ja vatsatautia. Sitä seurasi armoton räkätauti sekä poskionteloitten jomotus ja lämpöilykin jatkui. En vain pystynyt ompeluhommiin. Pojan seuraava peli (launtai siis) alkoi kuitenkin lähestyä. Torstain ja perjantai välisenä yönä heräilin tuskaisena painajaisiin, joissa neula ja lanka vainosivat.
Niinpä perjantai-iltana sitten aikarajani umpeutumisen lähestyessä ompelin tuskaisena yhden paidan. Enempää en sairaana jaksanut. Yö meni jälleen tekemätön työ takaraivossa kolkutellen. Aamulla heräsin aikaisin ja palasin ompelutöiden pariin. Päätin oikeasti ryhdistäytyä: eihän tämä nyt voi olla näin vaikeaa. Aikuinen ihminen - sovella, jos et muuhun pysty!
Kaivoin ompelulaatikkoa hieman tarkemmin ja löysin IKEAn liimanauhaa, joka on tarkoitettu muun muassa verhojen helppoon lyhentämiseen. Heureka! Silitysrauta kuumaksi ja toimiin. 
Kuva Pinterest - Dreamstime.
Liimanauhan ansiosta sponsorimerkit pysyivät paidassa sen verran hyvin, että jouduin ompelemaan niistä kiinni enää kulmat. Ei siis koko merkkiä ympäri. Sormenpäät kiittivät. Samoin poikani, joka oli jo ilmeisesti epäillyt, pääseekö hän peliin mukaan ollenkaan "käsityökammoisen" äitinsä takia.

No pääsi. Ja kas, minäkin pääsin mielen painolastista sekä puntarin mukaan myös 1,5 kilogrammasta ylimääräistä elopainoa! Vaa'an lukemaan vaikutti toki varmastikin viikon sairastelu ja se, etten perjantai-iltana sekä lauantaina aamupäivän aherruksessa paljon ehtinyt ruokaa miettiä tahi suuhuni laittaa. 


Opetuksena tämän kuitenkin otan jälleen itselleni ja suosittelen myös muille. Kevyt mieli on paras mieli!


1. Tee saamasi työt pois alta hyvissä ajoin, eikä aina tarvitse odottaa deadlinea. Ihan tosi!
2. Tee ihan ensimmäisenä pois alta itsellesi kaikista epämieluisimmat tehtävät, sillä niiden työstössä menee yleensä kauemmin kuin mukavien töiden kanssa.
3. Älä jumiudu hankalissa töissä ratkaisuihin, jotka hidastavat suoritusta. Mieti, olisiko jokin toisenlainen tapa toteuttaa työ niin, että lopputulos on kuitenkin sitä, mitä pitää.




maanantai 1. syyskuuta 2014

MUISTA KYSYÄ KÄYTTÄJÄLTÄ

Kävimme viikonloppuna mielenkiintoisen keskustelun 8-vuotiaan tyttäreni kanssa tuotekokemuksesta. Hän mietti, miksi kylpyhuoneemme molemmat käsisuihkut piti vaihtaa, kun vain toinen oli rikki. 

Lasten suusta kuulee totuuden - tai ainakin todella teräviä huomioita. Kun mieheni vaihtoi kylpyhuoneemme vierekkäisten suihkujen käsiosat, hän teki sen siksi, että ne olisivat samanlaisia. Vain toinen suihku oli hajonnut eli sen suutinosaa ei voinut enää pyörittää valitakseen veden suihkutustiheyttä ja -voimaa. Toinen oli tosiaan vielä ehjä, mutta mieheni mielestä sekin näytti hiipumisen merkkejä. Kyseisiä suihkuja on käytetty aktiivisesti päivittäin yli 7 vuotta, joten käyttöikä oli mitä ilmeisimmin tullut vastaan.
Tyttäreni mielestä isän valitsemat uudet käsisuihkut eivät ole alkuunkaan niin hyviä kuin entiset, vaikka merkki onkin sama. Niitä ei voi lainkaan säätää, vaan vesi valuu vakiovoimalla ja tietyllä leveydellä. "Ihan liian kapealle alueellekin", tytär harmitteli.
Tytär ei myöskään ymmärrä, miksi kahdesta suihkusta molemmat vaihdettiin, kun toinen oli kerran ehjä. Koska hän piti aiempaa mallia huomattavasti parempana ja toimivampana omiin tarpeisiinsa, on harmi hänelle todellinen. "Olisipa se toinen edes jäänyt", neiti mutisee.

Mieheni selitti, että muuta mallia ei hankintahetkellä ollut saatavilla. Tai oli, mutta niiden hinta oli "älytön". Ja lisäksi miehen esteettinen silmä sanoi, että suihkujen on oltava samannäköisiä, kun ne ovat siinä takaseinällä vierekkäin reilun metrin päässä toisistaan. Hyviä pointteja nämäkin.
Kuva löytyy Pinterestistä: "Douple Shower"

Yrittäjäminääni & viestintäihmistä käyty keskustelu ja argumentit kutkuttivat kovasti. Taiteilin kuitenkin isän ja tyttären välillä diplomaattisesti ja ymmärsin molempien kommentointia. Ajatuksia tämä suihkukokemuksemme kuitenkin herättää.

Aika moni vahva ja tunnettu brändi on globaalin kilpailun keskellä yrittänyt vahvistaa brändinsä olemusta tai pakotettuna joutunut uudistamaan vanhaa. Brändin käyttäjille muutokset eivät aina ole näyttäytyneet siten kuin brändin omistaja on tarkoittanut, vaan on käynyt niin kuin meidän suihkuille. Tuli uudet, siistit ja toimivat, mutta ne eivät täytä sitä käyttökokemusta ja lupausta, jota aiemman perusteella odotimme. 

Mieheni taisi toimia niin kuin päättävissä elimissä usein toimitaan: ei kysynyt sidosryhmien näkemyksiä ja tarpeita, vaan toimi oman vahvan olettamuksensa turvin. Hän toteutti visuaalisesti silmää miellyttävää, perustarpeet täyttävää ja kukkarolle sopivaa. Nyt hän kuulee täsmäkommentteja vaihdetuista suihkuista neljän ihmisen suulla niin kauan kuin nuo suihkut meillä ovat. Syö miestä, luulen! 

Me toki totumme ja tyydymme tilanteeseen. Brändien osalta tilanne on joskus huonompi - jopa brändiuskollisimmat kaikkoavat, jos muutokset eivät tyydytä sitä, mitä alunperin on annettu ymmärtää olevan todellista. 

Aina kannattaa kysyä käyttäjiltä, eikä lasten ajatuksia kannatta aliarvioida! Tämän muistan, kun seuraavan kerran päätän leipoa jotain ilahduttaakseni kotiväkeä ja yhtälailla tarkentaessani palvelukonseptejani asiakkailleni.

sunnuntai 31. elokuuta 2014

LÄSNÄOLO HETKESSÄ VIE SINUTKIN ROOMAAN

Kun tekemistä on liikaa, kadottaa helposti kyvyn arvioida, mikä omassa tekemisessä on oleellista ja mikä ei. Alkaa tehdä paljon asioita sen sijaan, että tekisi oikeita asioita. 

Tuntuu tutulta, vai mitä? Tämä taitaa olla tämän ajan henki ja arvo, jolla asioita mitataan. Tekeminen, suorittaminen, paljon, nopeammin, nyt, heti!

Kun itse aloin viime vuoden lopussa miettiä keinoja suojella itseäni, arvojani ja jopa ammattitaitoani, jouduin kyseenalaistamaan paljon. Eniten ehkä sitä, uskaltaisinko hypätä pois oravanpyörästä? 
Ja tietysti, jos oikein miettii, niin eihän oravanpyörästä pois hyppääminen ole mikään juttu. Sen kun hidastaa vauhtiaan ja pysäyttää pyörän. Kukin meistä on itse oman oravanpyöränsä moottori - ihan itse sitä tosiaan loppujen lopuksi siinä juoksee!!!! Tämän tajuaminen ei vain ole aina niin helppoa, kun väsyneenä pelkää menevänsä vauhdissa nenilleen tai menettävänsä koko nenän.
Nenilleen meno on kuitenkin hyväksi - jos siitä ottaa opikseen. 

Miten oppia fokusoimaan, poimia moninaisen keskeltä oleellinen, miten suojata itseään paineisessa ympäristössä? Miten oppia sanomaan "EI", varmistaa omat voimavaransa ja välttyä uupumukselta? Paradoksaalista kyllä, tehokkuus syntyy, kun on enemmän ja tekee vähemmän. Rehellisyys itselle ja läsnäolo hetkessä selättävät kummasti kiireen ja sitä näkee asioita, joita pitää tehdä. Eikä vain tee - jotain - tavan vuoksi.

Enkä puhu nyt mistään downshiftaamisesta. Siinä ei minulla ainakaan ollut kyse, vaan halusin tehdä työtäni laadukkaasti ja ylpeyttä tuntien. Irtiotto vakiintuneista malleista ja oman yrityksen perustaminen ovat opettaneet minulle paljon ja antaneet vielä enemmän.

Viime perjantaina olin kuuntelemassa Tommy Hellsteniä Bisnespäivillä Messukeskuksessa. Allekirjoitan täysin hänen hienon metaforansa junamatkasta ja läsnäolon merkityksestä.

En ole enää unelias matkustaja junassa Moskovaan ohikiitäviä maisemia katsellen ja ihmetellen, mihin oikeastaan on menossa. Monesti sitä silti tyytyy tilanteeseen ja istuu paikallaan, koska muutkin tekevät niin vain tylsänä eteensä tuijottaen. On kuin unessa, mutta sitähän ei oikeasti tajua, ennen kuin herää.

Minä heräsin. 

Hellsten rinnastaa sen junanvaihtoon. Eli olen nyt junassa Roomaan. Ihastelen vaihtuvia näkymiä, kuulen, haistan ja maistan uutta. Kyytiin kipuaa uusia ihmisiä uusilta asemilta. Nousin itse pois junasta, jossa olin juuttunut asemien välille, enkä millään päässyt perille. En väitä olevani vieläkään perillä, mutta nyt olen kartalla ja läsnä hetkessä. 
Kuva löytyy Pinterestistä: "Train + Rome"
En suorita tilanteita, vaan teen ne itsenäni, koska hetki, teko ja tekijä luovat kokonaisuuden ja ovat yhtä.
Saa matkia!