LUMEN TAJU - MITTAA MAHDOLLISUUKSISTA

Suomen kielessä on monta sanaa kuvaamaan lunta ja sen eri olo- ja ilmenemismuotoja. Mahdollisuuksia kuvaavien sanojen kanssa me suomalaiset emme valitettavasti ole yhtä monipuolisia. 

Lumi on jääkiteiden ja ilman muodostamaa kuohkeaa valkoista ainetta, joka pohjoisella pallonpuoliskolla eläville kansoille ja tietysti meille suomalaisille on merkittävä elementti. Itselleni lumi edustaa puhtautta, tyyneyttä ja osittain talvikauteen kuuluvaa jähmettyneisyyttä. Koinkin havahduttavan heräämisen ihmisten ja kansakuntien erilaisuudesta, kun eräässä englanninkielisessä radio-ohjelmassa puhuttiin mahdollisuuksista. Keskustelussa lensi samassa lauseessa useampia mahdollisuutta tai tilaisuutta merkitseviä sanoja -   possibility, opportunity, chance, occasion, look-in, opening. Ihan totta. Mielessäni maalailin vastaavaa haastattelua, jossa sanapareina olisivat olleet lumen kanssa loska, nuoska, räntä, sohjo, viti, tykky ja mitä niitä onkaan. Nauratti.

Vaikka oikeasti ei taida naurattaa. Koska - miksi me suomalaiset, JA MINÄ ITSE, en ajattele mahdollisuutta monimuotoisemmin. Vähän niin kuin lunta?

Kuva Pinterestistäni.

Mahdollisuus vaatii yleensä nopeaa reagointia, mahdollisuuksien havaitsemista, kriisien ennakointia ja näiden näkemistä toimintaa vauhdittavina mahdollisuuksina. Yritysten on tänä päivänä aktiivisesti rakennettava mainettaan, sillä se on tiukasti yhteydessä liiketoimintaan ja mahdollisuuksien hyödyntämiseen. Vanha maineenhallinta oli suojautumista tai puolustautumista. Tänä päivänä puolustamalla ei todellakaan peliä voiteta. Ja välillä taitaa olla epäselvää, voiko mainettaan edes täysin hallita digi- ja some-myrskyissä.

Yritykset ja niiden toiminta on nykyisellään myös entistä enemmän valokeilassa. Siksi niiden on osallistuttava erilaisiin keskusteluihin ennakkoluulottomasti ja avoimesti. Yrityksen maine vaikuttaa vahvasti tämän keskustelun sävyyn. Riskien määrä on kasvanut: salailu ja selittely eivät vain toimi. Sitä paitsi sanoisin, että todelliset mahdollisuudet avautuvat juuri avoimuudella.

Miksi puhun tästä asiasta? Siksi, että omassa työssäni kohtaan lähes päivittäin tilanteita, jolloin testataan mahdollisuuksia – ja ennen kaikkea niihin reagointia tai valitettavasti usein reagoimatta jättämistä. Tieto liikkua avoimesti ja nopeasti ja niin täytyy myös esimerkiksi yritysten viestinnän tehdä (enkä nyt tarkoita, mitä viestintä- tai markkinointiosaston pitäisi tehdä). Viestintä toimii päätöksenteon ytimessä rakentaen yrityksen mainetta harkitusti ja koko ajan ympäristön signaaleja luodaten. Viestinnän on oltava aktiivista, innostunutta ja innostavaa. Konsultti minussa hykertelee, kun saan kertoa viestinnän mahdollisuuksista asiakkailleni. "Minäni" on puolestaan harmissaan siitä, että olemme niin jähmettyneitä. Emme näe tai halua nähdä piiriämme laajemmin tai rohkene haistella aktiivisemmin uusia avauksia. Tämä pätee yritysten lisäksi myös meihin ihmisiin yksilöinä. Elämä voisi saada uusia suuntia, jos tarttuisimme ympärillämme sinkoileviin mahdollisuuksiin rohkeammin. 

Siksipä "Bing", lupaan tarttua ja ottaa koppia! Ja tietysti erityisesti, jos se on lumipallo!

TERVETULOA PALAVERIIN, MIHIN KAHVILAAN MENISIMME?

Psykologit puhuvat ilmiöstä nimeltä priming (alustusmuisti, virittäytyminen). Se tarkoittaa, että ympäristö, esineet tai hetki sitten luettu teksti saavat meidät ajattelemaan jollakin tietyllä tavalla. Esimerkiksi lasipinnat, teräs ja jakkupuvut saavat meidät ajattelemaan kovemmin ja laskelmoidummin kuin vaikkapa puupinnat, elävä tuli takassa tai kynttilässä ja villasukat.

Tapaan asiakkaitani ja yhteistyökumppaneita paljon heidän tiloissaan eli erikokoisissa ja -oloisissa neuvotteluhuoneissa. Tilojen nimet ovat usein kekseliäitä ja ruokkivat mielikuvitusta, mutta huoneen sisustus on perinteinen kokouspöytä ja tuolit ympärillä. Ihan aina tilassa ei ole edes ikkunaa. Kuka tahansa menee tästä neukkari-moodiin eli virittäytyminen on mitä on: tuijotamme läppäriä tai seinälle heijastettuja slideja, hörppimme jo hieman jäähtynyttä kahvia kertakäyttömukista ja yritämme löytää nopeasti yhteistä näkemystä asioihin, jotta osa porukasta pääsisi seuraavaan kokoukseen – neukkariin.

Koska omalla yritykselläni ei ole varsinaista toimistoa – kokoustiloista puhumattakaan –  tapaan asiakkaita ja kumppaneita säännöllisesti esimerkiksi kahviloissa. Olen todennut, että kyseinen ympäristö luo parempia keskusteluja ja ideointia. Ihmiset eivät ajattele niin organisaatiokaavioihin kangistuneena, vaan ovat sekä vastaanottavaisempia että kiinnostavampia. Kahvilan äänet ja tuoksut, muut ympärillä olevat ihmiset ja sisustus luovat ”tilan”, jossa yhdistyy vapaa seurustelu intensiiviseen tavoitteeseen saada yhteisestä hetkestä tulosta.

Olen tyytyväisenä huomannut myös sen, että vaihtuva ympäristö toimii hienosti muistin apuna. Jokainen palaveri saa oman identiteettinsä ja niihin on helppo myöhemmin viitata esimerkiksi ”se idea, josta puhuttiin Munkkiniemen ostarin Fazulla”. 

Tämän aamupäivän kyseisessä kahvilassa viettäneenä tajusin myös sen, että moni muukin tekee töitään tai pitää palavereita kahvilassa. Eikä kyse ole enää vain luovan työn ammattilaisista tai hipstereistä. Kannettavia ja tabletteja oli yhdellä jos toisella pöydällä höyryävän kahvi- tai teekupin vierellä. Kahviloista on selvästi tullut uuden työkulttuurin ilmentymiä. Eikä vaikuttanut siltä, että he kaikki olisivat yrittäjiä ilman omia toimistotilojaan. 

Näillä puheilla haluankin rohkaista myös isoissa organisaatioissa työskenteleviä ottamaan irtiottoja toimitaloistaan. Erityisesti, jos tarvitaan uusia tuulia ajatteluun ja päätöksentekoon kannattaa irtaantua vanhoista fyysisistä käytännöistä.

KAHDEN BRÄNDIN LÄMMIN LIITTO - OLLAPA KÄSITYÖIHMINEN

Fazerin brändit inspiroivat luovaan suunnitteluun Novitan ja Pirkka-lehden Karkkineule-kisassa. Jos minussa olisi yhtään neulojaa, lähtisin mukaan Kiss-Kiss-kaulaliinalla. Mutta kun ei ole, niin tyydyn ihailemaan tätä loistavaa ideaa.

Fazerin brändit ovat pohjana kilpailussa, jossa käsityön harrastajat pääsevät suunnittelemaan ja toteuttamaan syksyn makeimmat neuleet käyttäen ideoinnin pohjana Fazerin makeiskääreitä. Kisa on jatkumoa viime kevään Novitan julkaisemiin neuleohjeisiin, joiden pohjana oli Fazerin vanhin makeinen Pihlaja. (Tai "Kettukarkki", joksi sitä olen itse aina kutsunut.)

Idea ja yhteistyö ovat mitä huikein näyttö siitä, miten hyvinkin erilaisten toimijoiden liittoutuminen ja yhdessä tekeminen vahvistavat molempien näkyvyyttä ja mielikuva organisaatioista kirkastuu parhaimmillaan ihan uudella tavalla. 

Kuva löytyy Pinterestistä

Erityisesti ihailen Fazerin tapaa tulla lähelle kuluttajaa. Tämä käsityökilpailu on oiva näyttö siitä. He käyttävät myös sosiaalista mediaa ihailtavan taitavasti: hyödyntävät sitä aitona asiakaspalautekanavana, buustaavat uusia tuotteita ja makuvariaatioita sekä inhimillistävät ison yrityksen jähmeyttä olemalla läsnä ajassa ja paikassa.  

Novita taas on näyttäytynyt itselleni lähinnä yrityksenä, jonka toki tunnen nimestä, mutta onnettomana käsityöihmisenä heidän tuotteensa eivät sano minulla juuri juuta tai jaata. Tämän kilpailun myötä myös heidän yritysbrändinsä ja lankansa ottivat minut hetkeksi haltuunsa. Tällainen yhteistyö ja se, että he ovat ideaa itse ehdottaneet Fazerille, kertoo kekseliäästä ja ketterästä yrityksestä.  Mielikuvani Novitasta nousi kerta heitolla monta pykälää! (Tosin pahoittelen - en edelleenkään aio lähteä heille lankaostoksille.)

Luulenpa, että tällaisiin erilaisiin tapoihin lyöttäytyä yhteen toisen toimijan kanssa olisi tarvetta monella muullakin. Out-of-box -ajattelu ei ole pahitteeksi missään tekemisessä. Jos se vahvistaa vielä brändiä ja tuo euroja kassaan, niin miksi ihmeessä ei. Enää täytyy siis keksiä omalle yritykselleni sopiva yhteistyöpartneri - niin ja se idea tietysti!

Lopuksi kannustan kaikkia, joista löytyy yhtään puikonheiluttajaa, ottamaan kutimensa esiin. Itse vinkkaan mielelläni lisää vaikkapa Kiss-Kiss-kaulaliinan toteutusajatuksiani, jos se ideana kolahtaisi sinuun. Olen myös mielelläni valmiin työn onnellinen loppukäyttäjä. Kisapalkinnon saa siihen oikeutettu kutojamestari pitää ilomielin.

Kilpailuohjeet löytyvät muuten osoitteessa http://pirkka.fi/karkkineule

SE ON DIGIPAASTON PAIKKA

Erityisesti viestinnän ja markkinoinnin parissa työskentelevien on vaikea irtautua työfiiliksestä vapaalla. Olen jutellut aiheesta monta kertaa kollegoiden ja tuttujen alan ihmisten kanssa. Toisia se ei haittaa ja ne toiset, jotka tiedostavat digiaddiktinsa, yrittävät irti – ainakin silloin tällöin. 

Joillekin verkossa näkyminen eli somessa kommentoinnit, bloggailu ja ammattiin liittyvät jakamiset ovat arkea 24/7. Sitä tekee, koska paine pysyä ajan hermolla ja näkyä muille on kova.  Niin henkilökohtaisen näkyvyyden kuin asiantuntijuuden vahvistamiseksi tuutataan ulos arjen tapahtumia eli ”mitä”, ”missä” ja ”milloin”. Ammattilaisen henkilöbrändin ylläpidostahan tässä monessa tapauksessa lienee kyse? 

Myös minulla on aika-ajoin selkeät addiktin oireet. FB:tä, Twitteriä ja LinkedIniä seuraan joka päivä ja usein myös tuotan sinne itse jotain. Instagram, SlideShare, Pinterest ja muutamat muut saavat osansa noin kerran viikossa. Postauksia en välttämättä tee, mutta roikun reunalla koko ajan. Katselen ja fiiilistelen mitä muut osaajat, asiakkaat ja sidosryhmäläiseni tekevät ja mitä kiinnostavaa he jakavat. Peukutan ja jaan sitten eteenpäin, jos oikein kolahtaa. 

Kuva Pinterestistä.

Tästä päivästä ja huomisesta tule poikkeus. Paitsi hetkellisesti nyt, kun kirjoitan tätä. Päätin viikko sitten, että tänään ja huomenna pidän paastoa. Se tarkoittaa vetäytymistä luonnon helmaan mökille ja erittäin rajoitettua aikaa kannetavan ja älypuhelimen kanssa. Kaikkinainen sähköinen puuhastelu verkoissa ja verkostoissa on tänään yliruksittu tekemislistoiltani.

Kaikki edellytykset epäonnistumisellekin ovat. Meren äärellä, omenia ja päärynöitä poimiessa, pihlajanmarjapuiden runsasta satoa ihaillessa sekä sammalmättäiden keskeltä sieniä bongaillessani tulee varmasti monta hetkeä, jolloin tekisi mieleni kommentoida Twitteriin, jakaa kuva Instagramissa ja Pinterestissä tai jakaa fiiliksiä ystäville Facebookissa.

Yritän silti pitää itseni kurissa, sillä arjen kiire & multitasking yrittäjänä, viestinnän asiantuntijana ja äitinä kuormittaa mieltä ja kehoa enemmän kuin aina huomaankaan. Digitaalinen läsnäolo ja aktiivisuus tuo väkisinkin ähkyä, vaikka en sitä aina halua tunnustaa. Siksi muutaman päivän irtiotto digistä ja sosiaalisen median syövereistä tulee tekemään hyvää. 

USKALTAAKO SISÄINEN ARVOSTELIJASI IMPROVISOIDA?

Inspiraatiota etsimme lähes kaikki aina silloin tällöin, mutta improvisaatio on monelle kauhistus. Tekojamme säätelevät sosiaaliset normit ja suunnitelmat, joten erilailla tekeminen tai uudella tavalla toiminen voi jopa pelottaa. 

Kuva Pinterestistä.

Hyppy tuntemattomaan ja heittäytyminen hetkeen kuitenkin kannattaa, sillä siitä on hyötyä niin aivotoiminnalle kuin mielelle. Hyöty on todettu muun muassa tutkimalla jazz- ja hiphop-artisteja. Improvisaation aikana heidän aivojensa itsesensuuria säätelevät aivoalueet laiskistuvat. Samalla itseilmaisua ja yksilöllisyyttä säätelevät alueet vilkastuvat. 

Usein luovien ideoiden esteenä on oma sisäinen arvostelija, joka lyttää ideat jo ennen kuin olet suuta ehtinyt avata. Improvisaatio voi auttaa hiljentämään itsekriitiikin ja kunnioittamaan keskeneräisiäkin oivalluksia. Ja joskus jonkun toisen ihmisen uskallus tyrkätä ilmoille haparoivakin idea auttaa itseä vapauttamaan omaa luovuutta ja alat improvisoida. Positiivinen kehä!

Sain mainion esimerkin tästä asiakastapaamisessa, jossa kuuden hengen porukassa pohdimme asiakasyritykseni tarjousta omalle asiakkaalleen. Olin ainoa ulkopuolinen tilanteessa ja tietyllä tavalla etuoikeutettu – sopivasti sisällä asioissa, mutta kuitenkin katsoin niitä erilaisten silmälasien läpi kuin he itse.

Kävimme läpi organisaatiokaaviota, jolla esitettäisiin tulevalle asiakkaalle henkilöresurssointia. 

”Tehdäänkö me jotenkin samanlainen laiteresurssoinnista?”, kysyi yksi.

”No ei, kai... eihän sitä voi organisaatiokaaviolla esittää!” sanoin toinen.

Meni hetki, ennen kuin sain minua vaivanneesta ajatuksesta kiinni.  Olin melkein langennut sisäisen arvostelijani ansaan. Olin kuunnellut keskustelua ja lähes hyväksyin käydyn vuoropuhelun. Tuntui hykerryttävältä tajuta, että nyt on lupa kolmeen i:hin eli innovoida, inprovisoida ja inspiroida, itseä ja muita läsnäolijoita. 

Tarjouspyynnössä ei nimittäin mainittu sanallakaan mistään organisaatiokaavioista. Seurueeni oli vain niin tottunut esittämään asiaan liittyviä henkilöitä kyseisellä tavalla, että he olivat jääneet sen vangiksi. Ja nimenomaan sen vangiksi, ettei samaan kaaviokuvaan voisi lisätä myös muuta.

"Mitä, jos emme ajattelisikaan kaaviokuvaa organisaatiokaaviona. Eikö se oikeastaan voisikin olla eräänlainen karttakuva, josta teidän asiakkaanne näkisi yhdellä silmäyksellä miten ihmiset ja laitteet ovat sijoittuneet ja millä volyymilla mihinkin?"

Oli hetken hiljaista. Sitten kuului myöntyväistä ja hyväksyvää muminaa ja itse asiassa uusia ideoita siihen, mitä kaikkea tällä kartalla voisi vielä kuvata: ettei kaikkea runnottaisikaan sanalliseksi tykitykseksi, vaan tarjouksen lukijalle annettaisiin mahdollisuus nähdä kokonaisuus loogisena kuvana.

Vau, sanon minä. Tämä ryhmä heittäytyi hetkeen ja porukan äänessä kuulsi into. 

Tällaista aion yrittää jatkossakin. Vapautan oman sisäisen arvostelijani, jolloin toivoakseni tuotan samaa flowta muille läsnäolijoille. Pienistä oivalluksista voi silloin syntyä suurta ja mieli & aivot kiittävät. Asiakkaasta puhumattakaan.

TEKEMÄTÖN TYÖ NÄKYY VAA'ASSAKIN

Kukapa ei välillä huokailisi, kun pitäisi tehdä vielä sitä ja tätä, vaikka mukavampaa olisi heittäytyä vapaalle. Ja miksi sitä aina lykkää niitä ärsyttävimpiä hommia, vaikka tietää, että juuri ne painavat mieltä eniten?

Tavoitteet, velvollisuudet ja aikarajat ohjaavat toimintaa ja auttavat saamaan aikaan, joten niitä tarvitaan elämässä. Ja tuntuuhan se kivalta, kun saa vihdoin valmiiksi jotain, mikä olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten. 

Vanha totuushan on, että tekemättömiä töitä - ja erityisesti epämiellyttäviä sellaisia - ei kuitenkaan pitäisi jättää pahnanpohjimmaiseksi, sillä silloin niistä tulee ahdistava kahle, joka vaikuttaa yöuneen ja latistaa suorituskykyä ihan normiasioissakin. Kaiken lisäksi tekemättömät työt näkyvät vaa'assa. Kyllä vain - lue eteenpäin!

Omakohtainen muistutus tästä pakkotyön nostamisesta TOP3:een tuli perjantaina, kun koko viikon flunssaa ja vähän vatsatautiakin poteneena jouduin illalla ompeluhommiin.

12-vuotias jääkiekkoilijani oli saanut jo kolmisen viikkoa sitten seuraltaan sponsorimerkkejä, jotka piti ommella asap niin pelipaitoihin (2 kappaletta) kuin pelihousuihin. Minä koko ikäni käsitöitä vieroksuneena ihmisenä viivyttelin tietenkin tämän kanssa mahdollisimman pitkälle. Toissa viikonloppuna olin häpeällisen tyytyväinen, kun poika ei oman flunssansa takia kyennyt peliin mukaan. Hah - ei vielä tarvinnut tunnustaa, ettei meillä oltu saatu sponssimerkkejä paikoilleen. Poika oli itse jo vähän yrittänyt katsoa niitä, mutta jätti työn kesken, kun neula ei tahtonut mennä paksun merkkikankaan lävitse.

Sitten tulikin minun vuoroni sairastaa: kuumetta, pääkipua ja vatsatautia. Sitä seurasi armoton räkätauti sekä poskionteloitten jomotus ja lämpöilykin jatkui. En vain pystynyt ompeluhommiin. Pojan seuraava peli (launtai siis) alkoi kuitenkin lähestyä. Torstain ja perjantai välisenä yönä heräilin tuskaisena painajaisiin, joissa neula ja lanka vainosivat.

Niinpä perjantai-iltana sitten aikarajani umpeutumisen lähestyessä ompelin tuskaisena yhden paidan. Enempää en sairaana jaksanut. Yö meni jälleen tekemätön työ takaraivossa kolkutellen. Aamulla heräsin aikaisin ja palasin ompelutöiden pariin. Päätin oikeasti ryhdistäytyä: eihän tämä nyt voi olla näin vaikeaa. Aikuinen ihminen - sovella, jos et muuhun pysty!

Kaivoin ompelulaatikkoa hieman tarkemmin ja löysin IKEAn liimanauhaa, joka on tarkoitettu muun muassa verhojen helppoon lyhentämiseen. Heureka! Silitysrauta kuumaksi ja toimiin. 

Kuva Pinterest - Dreamstime.

Liimanauhan ansiosta sponsorimerkit pysyivät paidassa sen verran hyvin, että jouduin ompelemaan niistä kiinni enää kulmat. Ei siis koko merkkiä ympäri. Sormenpäät kiittivät. Samoin poikani, joka oli jo ilmeisesti epäillyt, pääseekö hän peliin mukaan ollenkaan "käsityökammoisen" äitinsä takia.

No pääsi. Ja kas, minäkin pääsin mielen painolastista sekä puntarin mukaan myös 1,5 kilogrammasta ylimääräistä elopainoa! Vaa'an lukemaan vaikutti toki varmastikin viikon sairastelu ja se, etten perjantai-iltana sekä lauantaina aamupäivän aherruksessa paljon ehtinyt ruokaa miettiä tahi suuhuni laittaa. 

Opetuksena tämän kuitenkin otan jälleen itselleni ja suosittelen myös muille. Kevyt mieli on paras mieli!

1. Tee saamasi työt pois alta hyvissä ajoin, eikä aina tarvitse odottaa deadlinea. Ihan tosi!
2. Tee ihan ensimmäisenä pois alta itsellesi kaikista epämieluisimmat tehtävät, sillä niiden työstössä menee yleensä kauemmin kuin mukavien töiden kanssa.
3. Älä jumiudu hankalissa töissä ratkaisuihin, jotka hidastavat suoritusta. Mieti, olisiko jokin toisenlainen tapa toteuttaa työ niin, että lopputulos on kuitenkin sitä, mitä pitää.

MUISTA KYSYÄ KÄYTTÄJÄLTÄ

Kävimme viikonloppuna mielenkiintoisen keskustelun 8-vuotiaan tyttäreni kanssa tuotekokemuksesta. Hän mietti, miksi kylpyhuoneemme molemmat käsisuihkut piti vaihtaa, kun vain toinen oli rikki. 

Lasten suusta kuulee totuuden - tai ainakin todella teräviä huomioita. Kun mieheni vaihtoi kylpyhuoneemme vierekkäisten suihkujen käsiosat, hän teki sen siksi, että ne olisivat samanlaisia. Vain toinen suihku oli hajonnut eli sen suutinosaa ei voinut enää pyörittää valitakseen veden suihkutustiheyttä ja -voimaa. Toinen oli tosiaan vielä ehjä, mutta mieheni mielestä sekin näytti hiipumisen merkkejä. Kyseisiä suihkuja on käytetty aktiivisesti päivittäin yli 7 vuotta, joten käyttöikä oli mitä ilmeisimmin tullut vastaan.

Tyttäreni mielestä isän valitsemat uudet käsisuihkut eivät ole alkuunkaan niin hyviä kuin entiset, vaikka merkki onkin sama. Niitä ei voi lainkaan säätää, vaan vesi valuu vakiovoimalla ja tietyllä leveydellä. "Ihan liian kapealle alueellekin", tytär harmitteli.

Tytär ei myöskään ymmärrä, miksi kahdesta suihkusta molemmat vaihdettiin, kun toinen oli kerran ehjä. Koska hän piti aiempaa mallia huomattavasti parempana ja toimivampana omiin tarpeisiinsa, on harmi hänelle todellinen. "Olisipa se toinen edes jäänyt", neiti mutisee.

Mieheni selitti, että muuta mallia ei hankintahetkellä ollut saatavilla. Tai oli, mutta niiden hinta oli "älytön". Ja lisäksi miehen esteettinen silmä sanoi, että suihkujen on oltava samannäköisiä, kun ne ovat siinä takaseinällä vierekkäin reilun metrin päässä toisistaan. Hyviä pointteja nämäkin.

Kuva löytyy Pinterestistä: "Douple Shower"

Yrittäjäminääni & viestintäihmistä käyty keskustelu ja argumentit kutkuttivat kovasti. Taiteilin kuitenkin isän ja tyttären välillä diplomaattisesti ja ymmärsin molempien kommentointia. Ajatuksia tämä suihkukokemuksemme kuitenkin herättää.

Aika moni vahva ja tunnettu brändi on globaalin kilpailun keskellä yrittänyt vahvistaa brändinsä olemusta tai pakotettuna joutunut uudistamaan vanhaa. Brändin käyttäjille muutokset eivät aina ole näyttäytyneet siten kuin brändin omistaja on tarkoittanut, vaan on käynyt niin kuin meidän suihkuille. Tuli uudet, siistit ja toimivat, mutta ne eivät täytä sitä käyttökokemusta ja lupausta, jota aiemman perusteella odotimme. 

Mieheni taisi toimia niin kuin päättävissä elimissä usein toimitaan: ei kysynyt sidosryhmien näkemyksiä ja tarpeita, vaan toimi oman vahvan olettamuksensa turvin. Hän toteutti visuaalisesti silmää miellyttävää, perustarpeet täyttävää ja kukkarolle sopivaa. Nyt hän kuulee täsmäkommentteja vaihdetuista suihkuista neljän ihmisen suulla niin kauan kuin nuo suihkut meillä ovat. Syö miestä, luulen! 

Me toki totumme ja tyydymme tilanteeseen. Brändien osalta tilanne on joskus huonompi - jopa brändiuskollisimmat kaikkoavat, jos muutokset eivät tyydytä sitä, mitä alunperin on annettu ymmärtää olevan todellista. 

Aina kannattaa kysyä käyttäjiltä, eikä lasten ajatuksia kannatta aliarvioida! Tämän muistan, kun seuraavan kerran päätän leipoa jotain ilahduttaakseni kotiväkeä ja yhtälailla tarkentaessani palvelukonseptejani asiakkailleni.