Myyjä seisoi tiskin takana selin minuun - asiakkaaseen. "Ihan hetki vaan", hän sanoi kääntymättä, kun yritin kohteliaasti kiinnittää hänen huomiotaan. Kun hän lopulta kääntyi ja esitin asiani, hän viittoili käsillään oikealle ja vasemmalla tarkoittaen, että minun - asiakkaan - sopii etsiä kysymiäni tuotteita niistä suunnista.
Tuo edellä ollut ei ole vitsinpätkä, vaan totisinta totta joulun alla Jumbon Stockmannilla. Olin aika pöyristynyt tilanteesta, sillä kysyin tietyn merkkistä miesten kauluspaitaa tietyssä ei-niin-halvassa hintaluokassa ja odotin, että myyjää kiinnostaisi "helppo kauppa" niin paljon, että hän tulisi kanssani hyllyrivistön luo esittelemään kysymääni paitaa. Mutta siis, EI, näin ei ollut.
Kävin siis itsekseni hänen osoittamissaan suunnissa, mutta koska en riittävän helposti löytänyt hakemaani, oli ainoa mahdollisuus poistua. No, eipä hätää. Toisessa liikkeessä minua kyllä palveltiin senkin edessä. Harmi vain, että juuri sitä etsimääni paitaa ei löytynyt. Pukinkonttiin päätyi kuitenkin jotain muuta mukavaa, joka teki mieheni yllättyneen iloiseksi.
Toinen kokemukseni aivan päinvastaisesta asiakaspalvelusta on urheiluliikkeestä vuodenvaihteen jälkeen eli alennusmyynneistä.
Pämähdin aivan ex-tempore Kampin Stadiumiin ennen omaa asiakaspalaveriani ja katselin etuoven läheisyyteen pystytettyä houkutusmyyntipöytää, jossa oli alle 10 eurolla erilaisia naisten trikoopaitoja. Hyvä, että ehdin värivaihtoehtoja ihailla, kun viereeni oli ilmestynyt nuorehko mies, joka ystävällisesti kysyi, voisiko olla minulle jotenkin avuksi ja millaista paitaa olen mahdollisesti etsimässä. Kun aloin selata siniraidallisten paitojen pinoa ja etsiä omaa kokoani, hän totesi heti, että jos kokoa ei löydy, niin hän katsoo koneelta, josko jossain toisessa liikkeessä olisi. Oma kokoni kuitenkin löytyi ja päätin ottaa paidan. Myyjä nyökkäsi iloisesti, toivotti mukavaa päivänjatkoa ja kertoi vielä, että lisää naisten vaatteita on toisessa kerroksessa ja kassat löytyvät oikealta, sitten kun olen lähdössä. OK, kiitos.
Näiden esimerkkien valossa ei ole vaikea päätellä, mikä vaikutus on palveluasenteella. Itse yrittäjänä elän samaa todellisuutta joka asiakaskohtaamisessani oli se sitten sähköpostitse, puhelimessa tai kasvokkain. Kenelläkään (myynti)työtä tekevällä ei ole varaa väheksyä asiakkaansa kokemusta. Vaikka itsellä olisi miten huono päivä, se pitäisi vain piilottaa. Tai ainakaan asiakkaalle ei pidä kääntää selkäänsä - ei kuvainnollisesti eikä oikeasti.
Tunne ja asenne välittyvät, no dout!
Unelmat ovat tavoitteiden raaka-ainetta. Valkoinen sohva on monelle haave, jonka hankintaa kuitenkin empii. Kuka mistäkin syystä. Minulle yrittäjyys on toteen käynyt valkoinen sohva. Istun sillä nyt ylpeänä, toisinaan silti värivalinnasta turhautuneena ja läikkiä pyyhkien. Yhtä kaikki, valkoinen sohva ei jätä ketään kylmäksi ja sillä istuessani olen oppinut kiinnittämään huomioita asioihin eri tavalla kuin ennen. Näitä huomioita jaan kanssasi.
torstai 15. tammikuuta 2015
sunnuntai 4. tammikuuta 2015
UUDEN VUODEN LOPPUELÄMÄN LUPAUKSIA
Monet asiat elämässäni ovat toteutuneet varsin kelvollisesti, joskus jopa helposti. Tai niin on monesti jälkikäteen tuntunut. Varsinaisessa "tilanne päällä" -hetkessä on joutunut taistelemaan tiensä läpi harmaan kiven, mutta yleensä asiat ovat lutviutuneet. Tavalla tai toisella. Entäpä sitten loppuelämän hyvinvoinnin hallinta?
Uuden vuoden kunniaksi tulee aina lupailleeksi asioita, jotka sinänsä ovat hyviä, mutta joiden toteutukseen saati toteutumiseen ei itsekään aina usko. Itselläni tällainen asia on ollut liikunnan lisääminen elämäntavaksi asti ja siinä sivussa terveellistä elämää tukeva painonhallinta.
Arvaattekin jo! Muutama viikko sitten tein - jälleen - tämän samaisen päätöksen: lisää liikuntaa ja vähemmän elopainoa.
Tämä ei ole sinänsä mikään uskonasia, mutta nyt on aidosti tunne, että homma voisi pysyä hanskassa. Mistäkö luulen sen tietäväni?
Eli siis hyvinvointia loppuelämäksi! Hyvää alkanutta vuotta 2015 ja sen yli...
Uuden vuoden kunniaksi tulee aina lupailleeksi asioita, jotka sinänsä ovat hyviä, mutta joiden toteutukseen saati toteutumiseen ei itsekään aina usko. Itselläni tällainen asia on ollut liikunnan lisääminen elämäntavaksi asti ja siinä sivussa terveellistä elämää tukeva painonhallinta.
![]() |
| Kuva on Pinterestistäni |
Arvaattekin jo! Muutama viikko sitten tein - jälleen - tämän samaisen päätöksen: lisää liikuntaa ja vähemmän elopainoa.
Tämä ei ole sinänsä mikään uskonasia, mutta nyt on aidosti tunne, että homma voisi pysyä hanskassa. Mistäkö luulen sen tietäväni?
...koska fazulaisen aviopuolisoni suklaatuliaiset töistä maistuivat kuin puolihuolimattomasti sokerihimossani, mutta kas, jo toisen Dumle-konvehdin kohdalla pistin rasian kiinni. Jonkun mielestä "sorruin", mutta itse olin lopulta aika tyytyväinen. Aiemmin olisin hotkaissut helposti tyhjäksi koko lootan. Oikeasti!
...koska tyttäreni ystävän äiti ehdotti puhelimessa, että joku tulee hakemaan heidän tytärtään tunnin päästä ja minä vastasin, että voin aivan hyvin saattaa iltakävelyn merkeissä tytön kotiovelle.
...koska olen päättänyt.Olen tehnyt elämässäni monia päätöksiä, joiden kanssa olen painiskellut kauan, mutta päätöksen jälkeen asia on loksahtanut paikoilleen. Sinnittelin työpaineiden kanssa useita vuosia ja vain mieleni sopukoissa haaveilin yrittäjyydestä. Kun päätös ja tilanne olivat lopulta työmuutoksille otollisia, oli sanoinkuvaamattoman helpottunut olo, vaikka tiesinkin, että paljon on tehtävää edessä. Hieman samanlainen on oloni nyt. Haluan olla jaksavampi ja terveempi.
Eli siis hyvinvointia loppuelämäksi! Hyvää alkanutta vuotta 2015 ja sen yli...
keskiviikko 17. joulukuuta 2014
ONNEA 1-VUOTIAALLE
Muutamia vuosia sitten aloin iltaisilla kävelylenkeilläni miettiä oman yrityksen perustamista. Pohdin aihetta ja liikeideaa, joka nousisi siivilleen ja pitäisi perhettä leivänsyrjässä – tai ainakin pankkilainojen -ja korkojen maksukykyä yllä, jos mies toisi muuten ruuan pöytään ja rahoittaisi lasten harrastuksia. Omaa alaani eli viestintää en varsinaisesti edes miettinyt, sillä isoja ja pieniä yrityksiä on toimialalla runsaasti.
Tässä sitä kuitenkin ollaan. Oltu nyt lähes vuosi, sillä perjantaina 13.12.2013 vein yritykseni perustamispaperit Patentti- ja rekisterihallitukseen. Luit oikein: perjantai ja 13. päivä :D
Viimeinen työpäiväni palkkatyöläisenä muiden leivissä oli ystävänpäivänä 14. helmikuuta tämän vuoden alussa. Pitkälle ollaan noista päivistä tultu ja kokemuksia mahtuu laariin yhtä jos toista. Toisaalta tuntuu, että aika on hujahtanut nopeasti ja juurihan vasta mietin käytännön perusasioita yrityksen pystyttämisestä.
Tärkein oppimani on ollut, että rohkeasti oman mukavuusalueen ulkopuolelle heittäytyminen kantaa kyllä tulosta, jos työnsä pystyy tekemään omia arvojaan kunnioittaen. Näin voi pitää kiinni siitä laatulupauksesta, jonka on itselleen ja sitä kautta asiakkaalleen antanut. Väitän, että tyytyväisyys oman työn jälkeen ei ole itsekeskeisyyttä, vaan asiakaskeskeisyyttä.
Laatulupaus ja omia arvojaan vastaan tekeminen kai minulla eniten tuotti tuskaa aikaisemmin palkkatyössä. Kun kiireessä ei ennättänyt paneutua kokonaiskuvaan, ja hommia vain ”heitti” valmiiksi. Nytkin saattaa olla kiire – mutta ei niin kiire – etteikö asioita ennättäisi pohtia useammasta näkökulmasta. Ainakin omastani ja asiakkaan. Niillä se nimittäin syntyy, se paras coctail.
Ja coctailista tulee mieleen lasinkohotus. Kyllä vain, nyt on aika kohottaa malja 1-vuotiaalle Scribolleni. Kiitos kaikille, jotka olette tukeneet minua yrittäjyyteni alkutaipaleella, uskaltautuneet asiakkaakseni ja vieneet sanaa eteenpäin.
Skål - meille kaikille!
Tässä sitä kuitenkin ollaan. Oltu nyt lähes vuosi, sillä perjantaina 13.12.2013 vein yritykseni perustamispaperit Patentti- ja rekisterihallitukseen. Luit oikein: perjantai ja 13. päivä :D
Viimeinen työpäiväni palkkatyöläisenä muiden leivissä oli ystävänpäivänä 14. helmikuuta tämän vuoden alussa. Pitkälle ollaan noista päivistä tultu ja kokemuksia mahtuu laariin yhtä jos toista. Toisaalta tuntuu, että aika on hujahtanut nopeasti ja juurihan vasta mietin käytännön perusasioita yrityksen pystyttämisestä.
![]() |
| Kuva Pinterestistäni |
Laatulupaus ja omia arvojaan vastaan tekeminen kai minulla eniten tuotti tuskaa aikaisemmin palkkatyössä. Kun kiireessä ei ennättänyt paneutua kokonaiskuvaan, ja hommia vain ”heitti” valmiiksi. Nytkin saattaa olla kiire – mutta ei niin kiire – etteikö asioita ennättäisi pohtia useammasta näkökulmasta. Ainakin omastani ja asiakkaan. Niillä se nimittäin syntyy, se paras coctail.
Ja coctailista tulee mieleen lasinkohotus. Kyllä vain, nyt on aika kohottaa malja 1-vuotiaalle Scribolleni. Kiitos kaikille, jotka olette tukeneet minua yrittäjyyteni alkutaipaleella, uskaltautuneet asiakkaakseni ja vieneet sanaa eteenpäin.
Skål - meille kaikille!
tiistai 25. marraskuuta 2014
HYMY TEKEE KAUPPANSA
Mitä sieltä peilistä tänä aamuna näkyi? Tylsistynyt naama, väsähtänyt ilme ja alaspäin valuvat suupielet. Vai pilke silmässä, aavistus hymystä, elämänilo. Mitä ikinä näkyikin, sillä ilmeellä on iso merkitys sekä itsellesi että niille, joita päivän aikana kohtaat.
Kun näemme toisen ihmisen kasvot, aivoissamme alkaa valtava myllerrys. Aivot käsittelevät kaikkea sitä tietoa, jonka silmät meille tarjoavat. Siksi ei ole yhdentekevää, millaista naamaa vastaantuleville näyttää.
Olin muutama viikonloppu takaperin tyttäreni jalkapallojoukkueen peliä vetämässä. Aikainen lauantaiaamu, kylmä kuplahalli, tytöt iältään 6-7 -vuotiaita ja aiemmissa peleissä menestystä oli tullut vajavaisesti. Kokemusta kuitenkin syksyn aikana on kerrytetty rutkasti. Päällimmäisenä mielessäni oli, millä saisin tsempattua tyttöihin luottoa itseensä ja toisiinsa, jotta peleistä jäisi iloinen mieli. Ryhdistin asentoni, hymyilin tytöille koko naamallani ja sain välitettyä ilmeisesti myös puheessani positiivista sykettä, sillä toisen pelin voitimme 3-0. Mikä riemuvoitto – monessakin suhteessa!
Toinen vastaava tilanne tuli eteeni pari päivää sitten asiakastapaamisessa, joka alkoi hieman mollivoittoisessa tunnelmassa. Yhteyshenkilölläni oli ilmeisen huono päivänaloitus ja sängystä nousu lienee tapahtunut vasemmalla jalalla. Oli lähellä, etten lähtenyt hänen alavireiseen moodiinsa mukaan, mutta onneksi itselläni oli hyvä fiilis tukenani ja sain palaverin päätteeksi nostettua hymyn myös asiakkaan huulilleen. Keinonani käytin suoraa katsetta. Se on kuin magneetti, joka vetää puoleensa. Kun siihen lisätään vielä hymy, väylä vuorovaikutukselle on auki. Siitä olikin jo helppo lähteä kelaamaan varsinaisia työjuttuja auki ja löytää uusia ideoita käsillä olleisiin asioihin.
Spontaanin hymyn vastakohta on tarkoituksellinen sosiaalinen hymy. Aina ei ole helppo erottaa, milloin hymy nousee sisäisestä ilosta, milloin se on jonkinlaista hymytyötä. Vaikka joskus on vaikea pukea sanoiksi, millainen hymy toisen ihmisen kasvoilla välkkyy, meillä näyttää olevan kyky aistia aito asia, kun sellaisen näemme.
Toisaalta, hymy kuin hymy, jos se herättää toisessa hyvän mielen ja positiivisuutta. Sitten on vielä niitä, joiden kasvot loistavat luonnostaan. Sinä?
Kun näemme toisen ihmisen kasvot, aivoissamme alkaa valtava myllerrys. Aivot käsittelevät kaikkea sitä tietoa, jonka silmät meille tarjoavat. Siksi ei ole yhdentekevää, millaista naamaa vastaantuleville näyttää.
Olin muutama viikonloppu takaperin tyttäreni jalkapallojoukkueen peliä vetämässä. Aikainen lauantaiaamu, kylmä kuplahalli, tytöt iältään 6-7 -vuotiaita ja aiemmissa peleissä menestystä oli tullut vajavaisesti. Kokemusta kuitenkin syksyn aikana on kerrytetty rutkasti. Päällimmäisenä mielessäni oli, millä saisin tsempattua tyttöihin luottoa itseensä ja toisiinsa, jotta peleistä jäisi iloinen mieli. Ryhdistin asentoni, hymyilin tytöille koko naamallani ja sain välitettyä ilmeisesti myös puheessani positiivista sykettä, sillä toisen pelin voitimme 3-0. Mikä riemuvoitto – monessakin suhteessa!
![]() |
| Kuva löytyy Pinterestistäni |
Spontaanin hymyn vastakohta on tarkoituksellinen sosiaalinen hymy. Aina ei ole helppo erottaa, milloin hymy nousee sisäisestä ilosta, milloin se on jonkinlaista hymytyötä. Vaikka joskus on vaikea pukea sanoiksi, millainen hymy toisen ihmisen kasvoilla välkkyy, meillä näyttää olevan kyky aistia aito asia, kun sellaisen näemme.
Toisaalta, hymy kuin hymy, jos se herättää toisessa hyvän mielen ja positiivisuutta. Sitten on vielä niitä, joiden kasvot loistavat luonnostaan. Sinä?
torstai 13. marraskuuta 2014
OLE OSA RATKAISUA, ÄLÄ ONGELMAA
Oman ammattiyhteisön tapaamiset asiapitoisella sisällöllä ovat yksityisyrittäjälle aikamoinen suola. Ja kollegoiden näkeminen herkullinen sokeri. Kaupan päällisenä Procomin marraskuisesta vaikuttajaviestintäjaoston illasta tapasin myös uuden ympäristöministerin.
Olen kuulunut viestinnän ammattilaisten Procom ry:hyn useampia vuosia. Tapaamisissa olen käynyt hyvin harvakseltaan, sillä palkkatöissä aika ei tuntunut riittävän ja iltatapaamisiin meneminen olisi tarkoittanut aina myös lastenhoidon erityisjärjestelyitä.
Nyt lapset ovat isompia ja omatoimisempia ja elämäni yrittäjänä aikataulullisesti vapaampaa. Olenkin osallistunut kuluneena vuonna tapaamisiin enemmän kuin kaikkien näiden vuosien aikana yhteensä. Näin jälkeenpäin vähän harmittaa, etten ole aiemmin hyödyntänyt paremmin maksamaani jäsenmaksua, mutta nyt jäsenmaksu ei ole enää "se syy" käydä tapaamisissa. On äärettömän antoisaa käydä eri jaostojen tapaamisissa täydentämässä omaa tietotasoaan ja haistelemassa heikkoja signaaleja. Vielä isompi merkitys on nähdä ja tavata alan muita osaajia. Päivät pitkät yksin kotitoimistossa saavat kenet tahansa miettimään tekemisen mielekkyyttä. Asiakastapaamiset toki pelastavat muutamia kertoja viikossa tilanteen, mutta se ei ole sama asia kuin keskustella ja tuulettaa ajatuksiaan viestinnän erilaisista kuvioista vertaistensa kanssa.
Illan tapaamisesta jäi haaviin myös mielenkiintoisia pohdintoja vaikuttamisesta, mikä olikin osuva aihe Kokoomuksen puoluetoimistolla vierailulle.
Puolitoista kuukautta ympäristöministerinä työskennellyt Sanni Grahn-Laasonen on jo saanut tuta lobbauksen ja vaikuttamisen kiemuroista.
"Ruokakaupassakin joku saattaa tulla kertomaan omia näkemyksiään jostain asiasta ja pyrkii näin vaikuttamaan agendaani."
Sanni antoikin hyviä vihjeitä siitä, mikä hänen mielestään toimii vaikuttamisessa.
"Hyvä lobbari antaa konkreettisia, mietittyjä ja realistisia ehdotuksia. Hyvään lobbariin voi luottaa: hänellä on argumentit hallussa, taustat selvitetty, kyky kiteyttää sekä ratkaisuehdotus ja konkretia samassa paketissa. Näin vastapuoli eli vaikutuksen kohde saa oikeasti jotain kättä pidempää."
Ja kuten itse kukin älyää, tämä ei päde vain politiikassa ja hallitusohjelman luonnissa, vaan missä tahansa oman asian esiintuonnissa.
Tästä lähtien mietin itse tarkemmin erilaisissa vaikuttamistilanteissa sitä, mitä todellista tietoa minulla on antaa, ja jota tuo toinen todella tarvitsee. Silloin minä ja asiani olemme osa ratkaisua - tai emme ainakaa lisää ongelmaa.
Olen kuulunut viestinnän ammattilaisten Procom ry:hyn useampia vuosia. Tapaamisissa olen käynyt hyvin harvakseltaan, sillä palkkatöissä aika ei tuntunut riittävän ja iltatapaamisiin meneminen olisi tarkoittanut aina myös lastenhoidon erityisjärjestelyitä.
Nyt lapset ovat isompia ja omatoimisempia ja elämäni yrittäjänä aikataulullisesti vapaampaa. Olenkin osallistunut kuluneena vuonna tapaamisiin enemmän kuin kaikkien näiden vuosien aikana yhteensä. Näin jälkeenpäin vähän harmittaa, etten ole aiemmin hyödyntänyt paremmin maksamaani jäsenmaksua, mutta nyt jäsenmaksu ei ole enää "se syy" käydä tapaamisissa. On äärettömän antoisaa käydä eri jaostojen tapaamisissa täydentämässä omaa tietotasoaan ja haistelemassa heikkoja signaaleja. Vielä isompi merkitys on nähdä ja tavata alan muita osaajia. Päivät pitkät yksin kotitoimistossa saavat kenet tahansa miettimään tekemisen mielekkyyttä. Asiakastapaamiset toki pelastavat muutamia kertoja viikossa tilanteen, mutta se ei ole sama asia kuin keskustella ja tuulettaa ajatuksiaan viestinnän erilaisista kuvioista vertaistensa kanssa.
![]() |
| Kuva Pinterestistäni. |
Illan tapaamisesta jäi haaviin myös mielenkiintoisia pohdintoja vaikuttamisesta, mikä olikin osuva aihe Kokoomuksen puoluetoimistolla vierailulle.
Puolitoista kuukautta ympäristöministerinä työskennellyt Sanni Grahn-Laasonen on jo saanut tuta lobbauksen ja vaikuttamisen kiemuroista.
"Ruokakaupassakin joku saattaa tulla kertomaan omia näkemyksiään jostain asiasta ja pyrkii näin vaikuttamaan agendaani."
Sanni antoikin hyviä vihjeitä siitä, mikä hänen mielestään toimii vaikuttamisessa.
"Hyvä lobbari antaa konkreettisia, mietittyjä ja realistisia ehdotuksia. Hyvään lobbariin voi luottaa: hänellä on argumentit hallussa, taustat selvitetty, kyky kiteyttää sekä ratkaisuehdotus ja konkretia samassa paketissa. Näin vastapuoli eli vaikutuksen kohde saa oikeasti jotain kättä pidempää."
Ja kuten itse kukin älyää, tämä ei päde vain politiikassa ja hallitusohjelman luonnissa, vaan missä tahansa oman asian esiintuonnissa.
Tästä lähtien mietin itse tarkemmin erilaisissa vaikuttamistilanteissa sitä, mitä todellista tietoa minulla on antaa, ja jota tuo toinen todella tarvitsee. Silloin minä ja asiani olemme osa ratkaisua - tai emme ainakaa lisää ongelmaa.
sunnuntai 2. marraskuuta 2014
JAETTUJA TUNTEITA - IKÄVÄ
Pyhäinpäivä nostaa mieleen muistoja ja kaipuun, jota arjen tohinassa yrittää usein painaa taka-alalle. Itse twiittasin tunteen, joka tuo minulle lohtua poisnukkuneen isoäitini ikävässä. Tuo twiittaus yllätti minut myös ammattillisesti - mikään aiemmin twiittaamani ei ole koskaan ollut yhtä uudelleenjaettu.
Isoäitini, mummoni, kuolemasta on lähes kaksi vuotta. Hän oli minulle läheinen ja rakas ihminen, joka on edelleen mielessäni usein. Eilen, pyhäinpäivänä, kävin haudalla viemässä kynttilän hänen muistolleen. Valitettavasti mummon fyysinen hautapaikka on yli kolmen tunnin ajomatkan takana, joten päätin käydä muistamassa häntä hänen vanhempiensa haudalla Tuusulassa. Samalla sain muistaa myös heitä, vaikka tiedän heistä vain nimet, syntymä- ja kuolinvuodet sekä mummoni kertomukset heistä. Huomasin myös, että isänäidinäiti oli ollut saman ikäinen kuin minä nyt, kun hän oli saanut kuopuksensa, mummoni.
Kävely pimeällä hautausmaalla kynttilöiden loisteessa teki oloni levolliseksi. Samalla se kirvoitti myös tunteen, jonka puin myöhemmin twiittiini:
@TiaHarkonen Nov 1
He, jotka ovat joskus olleet, eivät unohdu, jos joku muistaa #sydämessä
Illan aikana älypuhelimeni piippaili useampaan kertaan ja ehkä hieman hämmentyneenä totesin, että twiittiäni retweetattiin tai sitä merkittiin tähdellä tykkäämisen merkiksi.
Tunteeni oli selvästi kollektiivinen. Meistä kukin tulkitsi sanani omista lähtökohdistaan. Joku ehkä piti sitä mietelauseena, joku toinen kenties luki sen samanlaisen tunnesykeron vallassa kuin mitä itse sen kirjoitin. Ollaan sosiaalisesta mediasta mitä tahansa mieltä, oli tämä pieni retwiittausennätykseni mielenkiintoinen esimerkki siitä, että somessa on helppo jakaa ja kokea tunteita. Surua, iloa, vihaa, rakkautta, odotusta...tai ikävää.
Isoäitini, mummoni, kuolemasta on lähes kaksi vuotta. Hän oli minulle läheinen ja rakas ihminen, joka on edelleen mielessäni usein. Eilen, pyhäinpäivänä, kävin haudalla viemässä kynttilän hänen muistolleen. Valitettavasti mummon fyysinen hautapaikka on yli kolmen tunnin ajomatkan takana, joten päätin käydä muistamassa häntä hänen vanhempiensa haudalla Tuusulassa. Samalla sain muistaa myös heitä, vaikka tiedän heistä vain nimet, syntymä- ja kuolinvuodet sekä mummoni kertomukset heistä. Huomasin myös, että isänäidinäiti oli ollut saman ikäinen kuin minä nyt, kun hän oli saanut kuopuksensa, mummoni.
Kävely pimeällä hautausmaalla kynttilöiden loisteessa teki oloni levolliseksi. Samalla se kirvoitti myös tunteen, jonka puin myöhemmin twiittiini:
@TiaHarkonen Nov 1
He, jotka ovat joskus olleet, eivät unohdu, jos joku muistaa #sydämessä
![]() |
| Kuva löytyy Twitteristä ja Instagramistani |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





