keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

UUSIA TUTTAVUUKSIA JA TAPIO RAUTAVAARA

Uudet asiat ja ihmiset inspiroivat. Ihmisten kanssa iso merkitys on henkilökemialla ja sielujen sympatialla. Eikä haittaa, jos bisnekset tai harrastukset yhdistävät - vielä parempi, jos ne yhdistyvät. Uusia asioita olisi kiva tapahtua joka päivä.

Tapasin tänään henkilön, jonka kanssa olemme ohimennen viestitelleet ja sopivasti verkostoituneet sosiaalisessa mediassa. Ensimmäinen "tutustumisemme" tapahtui jo edellisessä elämässäni viestintä- ja markkinointipäällikön tehtävissäni. Silloin kontaktoimme lähinnä sähköpostilla ja oma roolini oli olla potentiaalinen asiakas.

Yrittäjäpolkuni alettua kontaktoimme toisiamme mahdollisten yhteistyökuvioiden nimissä.
Yritimme sopia tapaamisia muutamaankin otteeseen, mutta aina tuli jotain tai ajat menivät ristiin.

Tänä aamuna istuimme sitten vihdoin kahvikupillisten äärellä ja tapasimme ensimmäistä kertaa kasvotusten. Juttua riitti parin tunnin verran ja lopputulemana päätimme aloittaa yhteistyön. Humpsis - as simple as that! Yksinyrittäjinä molempien tapaan työskennellä sopii verkostoitunut toimintamalli. Jos ei jokin tekemisen malli ole täysin itsellä hanskassa, voi työn hankkia luotettavalta ja ammattitaitoiselta kumppanilta. Bing, Jaana.


Tapio Rautavaara / Urheilumuseossa NYT
Koko loppupäivän fiilistelin sitä, miten inspiroivaa on tavata uusi ihminen, jonka tapa toimia ja nähdä maailma on riittävän samanlainen kuin omani, mutta joka persoonallaan ja osaamisellaan saa minut ajattelemaan asioita sopivasti eri näkövinkkelistä. 

Yksi uusi asiakin -  tai oikeammin paikka - mahtui tähän päivään. Ihan ensimmäisenä aamulla kävin tutustumassa Olympiastadionin yhteydessä olevaan Urheilumuseoon, jonka neuvotteluhuoneen olen varannut ensi viikon kriisiviestintäkoulutuksen pitopaikaksi. Oh yes! Paikka oli juuri niin erilainen kuin olin toivonutkin sekä kokoustilana ja -palveluina täydellinen tarpeisiimme. Bing, Kai. 

Ja mikä mainiointa, museon tiloissa on avautunut juuri uusi näyttely päätähtenään Tapio Rautavaara. Urheilija, näyttelijä ja laulaja - mutta ennen kaikkea lapsuuteni idoli ja rakkauteni kohde. 

Tämä päivä oli tehty inspiroitumisesta!



tiistai 3. maaliskuuta 2015

ENTISESTÄ PAKKOPULLASTA ARJEN IHANAKSI ELÄMYKSEKSI

Kevät kolkuttelee ovella. Tuoksusta sen huomaa. Tänään havahduin myös muista tunnusmerkeistä, kun töihin kävellessä bongasin tienvarsipensaissa lehtisilmuja.

Nuo lehtisilmut herättivät minut myös tajuamaan, miten ihanalta tuntui kävellä töihin. Raitista ilmaa, lihaksistolle töitä ja mielen rentoutushetki, koska ei ollut mikään kiire. Ei kiire itse työpisteelle, mutta ei myöskään mihinkään julkiseen liikennevälineeseen. 

Tämä huomio oli ehkä se varsinainen välähdys, joka innosti kirjoittamaan tämänkertaisen ajatelmani. Mietin vuosien takaisia aamuisia ja iltaisia työmatkojani. Ainainen kiire ja huoli, että bussi menee nenän edestä tai että on liikenneruuhkaa ja myöhästyn. Tai ettei löydy parkkipaikkaa autolle.
Kevään merkkejä työmatkalla.

Niin ne ajat muuttuvat. Tänä aamuna talven jäljiltä narskuvaa hiekoituskivisoundia kenkien alla kuunnellessani koin käsittämättömän onnentunteen. Minulla ei ollut kiire ja nautin työmatkakävelystä. Siis oikeasti! Kun kävely ei ollutkaan pakkorako ja ainoa mahdollisuus, se tuntui jotenkin vapauttavalta. Tein sitä ihan vapaasta tahdostani ja tietoisena valintana. 
Olen ilokseni onnistunut järjestämään kodin ulkopuolisen työpisteeni vajaan kahden kilometrin päähän kotoa. Kävelyreitti on rauhallinen, matka pituudeltaan erinomainen ja perille pääsee kävelyteitä pitkin.
Hehkuttelut sinänsä sikseen. Kirjoitin tämän bloggauksen siksi, että toivon sinun lukijana ajattelevan jotain sellaista asiaa, joka herättäisi ehkä vastaavia ajatuksia. Asia, joka aiemmin on ollut pakkopullaa ja välttämätön paha, mutta josta onkin tullut kiitollisuuden aihe.

Miten on? Löytyykö? Jaatko sen kanssani?



tiistai 3. helmikuuta 2015

KUN ASIA ON "KUUMA", SE NÄKYY JA TUNTUU

#Sori15 -hästäg on noussut todelliseen lentoon. Yrittäjyys ja erityisesti pienyrittäjien asiat ovat nyt monen huulilla, ei vähiten tulevien vaalien takia.

Edellisen blogitekstini jälkeen (29.1) en olisi osannut kuvitella, että asiamme pienyrittäjien arjen parantamiseksi nousisi niin hyvin esiin kuin se nyt on noussut. Oma blogaukseni ei tätä tietenkään aiheuttanut, vaan aktiivisten ja osaavien yrittäjien tahtotila ja halu puhua asioista ääneen niiden oikeilla nimillä monella foorumilla. Hästäg #sori15 toimii tässä asiassa kuitenkin moitteettomasti ja olen siitä hyvin ylpeä. Kuten koko naisyrittäjäkaartista, joka tässä on mukana. (Porukastamme löytyi myös osaaja, joka "logotti" meidät - wau!)

Omalta osaltani olen yrittäjäntaipaleellani noviisi, mutta huomaan olevani mukana kuviossa, jolla on laajempia ja moniulotteisia syy-yhteyksiä. #Sori15 on lobbausta inhimillisistä lähtökohdista: miten varmistaa myös pienyrittäjälle tasa-arvo sekä sosiaali- ja perusturva. Pienyrittäjillä olisi kaikki edellytykset johdattaa tämä rakas kotimaa uuteen nousuun, mutta päättäjille ja monille tavallisille kansalaisille (palkkatyöläisille) tuntuu olevan kynnyskysymys, ettei yrittäjä vain saa mitään ylimääräisiä etuja.
Anteeksi vain (nauran hieman hämmentyneenä), mutta kyllä yrittäjä enemmän antaa kuin ottaa!

En tässä lyhyessä tekstissäni avaa yksityiskohtia nyt enempää, mutta jos asia ja aihe kiinnostavat, niin tutustu ainakin yhteiseen blogiimme, jonka saimme julki city.fi:ssä http://www.city.fi/blogit/sori.

Ja jos jollekin on epäselvää, miksi käytämme sanaa "sori", niin se tarkoittaa, että yrittäjänä kukaan meistä ei pyytele anteeksi sitä, että haluaa yrittää. 

Käänteishuumoria, eh!




torstai 29. tammikuuta 2015

YRITTÄJÄN EI KUULU OLLA "SORI"

Kirjoitan aika usein yrittäjyyteen liittyvistä kokemuksista ja huomioista. Tämä kerta ei tee poikkeusta, sillä tulin juuri tapaamisesta, jossa parisenkymmentä (nais)yrittäjää myllytti ajatuksiaan pienyrittäjyyden hidasteista, esteistä ja ongelmista. 

Tavoitteemme illalle oli löytää ratkaisuehdotuksia siihen, kuinka yrittäjän arkea ja joskus hyvinkin absurdeja tilanteita voisi helpottaa. Nämä ratkaisut ryhmä on myös menossa esittelemään eduskuntaan helmikuussa.

Illan osallistujilla oli vahva yhteisymmärrys siitä, että yrittäjyydestä ei pitäisi olla pahoillaan, eikä yrittäjän pidä joutua pyytämään yrittämistään anteeksi. Suomessa suurin osa yrityksistä (98,9%) on alle 50 hengen yrityksiä. Silti heidän pitää toimia samoilla säännöillä ja malleilla kuin suuryritysten, vaikka pienen vs. suuren yrityksen arjet ovat hyvinkin erilaisia. Jonkun muun olisi siis syytä olla pahoillaan, vai?


Kuva Pinterestistäni
Ilta oli monella tapaa itselleni silmiä avaava, koska oma taipaleeni yrittäjänä on vielä niin lyhyt. Moni asia ei ole edes tullut mieleeni, enkä ole ihan varma, oliko "totuuksia" mukava kuulla. Toisaalta, mitä useampi ihminen kuulisi pienyrittäjyyden haasteista, voisi tilanne aidosti muuttua parempaan suuntaan. Oli kuulija sitten poliitikko, naapurinrouva tai toinen yrittäjä. 

Valitsimme itsellemme myös "hengennostatusbiisin". Se on Paula Vesalan esittämä Sori (Vain elämää  3. kausi, linkki YouTubeen). Lisäksi loimme itsellemme Twitteriin hästägin #sori15. Sillä tunnuksella löydät jatkossa Twitterissä kommentteja, ideoita, ehdotuksia ja "totuuksia" pienyrittäjien suulla. Ehkäpä myös vaalityötään tekevät ehdokkaat bongaavat hästägin käyttöönsä? 

Illan emäntä @hellapoliisi on kirjoittanut omassa blogissaan asioista, jotka kalvavat monia yrittäjiä. Otan tässä pienen otteen. Alkuperäinen teksti löytyy blogissa "Pinkki pomppulinna".
"Lentokoneessa neuvotaan laittamaan hätätilanteessa happinaamari ensin itselle ja sitten vasta autetaan muita. Yrittäjän elämässä asia menee toisin.
Ensin autetaan muita ja sitten itseä, jos on enää mahdollisuuksia. Käytännössä tämä tarkoittaa, että yrittäjän täytyy maksaa ensin pakolliset kiinteät kulut riippumatta siitä, onko hänellä kyseisenä kuukautena lainkaan tuloja.
On kestämätöntä, että yrittäjällä Suomessa ei ole oikeutta perustoimeentuloon. Jos yritys ei pysty kulujen jälkeen maksamamaan yrittäjälle palkkaa, yrittäjä jää ilman toimeentuloa. 
Yrittäminen on toki valinta. Joillekin se on kuitenkin pakko, jos muuta mahdollisuutta ei ole työllistyä. Jokainen työtä tekevä ja veroja maksava kansalainen on kuitenkin etu. Vaihtoehtona voisi olla sosiaalituilla eläminen.
Yrittäjän kuluista ei kukaan ole kiinnostunut, riippumatta onko aina edes laskutettavaa. Pakolliset yhteisöverot, yrittäjäeläkevakuutusmaksut, tapaturmavakuutukset, alvit, yrittämiseen liittyvät kiinteät kulut (liikehuoneisto, sähkölasku, laajakaista jne jne) on maksettava, oli tuloja tai ei.
Moni skeptinen heittäisi tässä kohtaa, että jos olet noin surkea, lakkaa yrittämistä. Asia ei ole niin yksinkertainen. On hyviä kuukausia ja huonoja kuukausia. On yrittäjiä, jotka eivät pysty ennakoimaan kuukausittaisia tulojaan. Kampaajat, kosmetologit, hierojat ja muut omilla käsillään konkreettista työtä tekevät odottelevat joskus turhautuneina asiakkaita, jotka eivät tule.
Nykyisin sosiaalinen media ja sen rohkeat käyttäjät ovat nostaneet esiin epäkohtia.
Yrittäjänä olen miettinyt viime aikoina seuraavia asioita:
Jos saisin käyttööni laskuttamani arvonlisäverot, voisin palkata sillä rahalla työntekijän, joka puolestaan lakkaisi olemasta yhteiskunnalle taakka työttömänä. Hänen palkastaan maksettaisiin verot ja kaikki hyötyisi. Kahden ihmisen työpanos olisi taatusti enemmän kuin yhden. Tämä mahdollistaisi kasvun ja saattaisi johtaa tilanteeseen, että yritys voisi palkata lisää työvoimaa...
PS. Faktaa ja lukuja yrittäjyydestä Suomessa löytyy muun muassa yrittäjät.fi -sivustolla.

perjantai 23. tammikuuta 2015

KRIISIVIESTINTÄ VAATII USEAMMAN KANAVAN

Kriisiviestinnästä puhutaan paljon ja syystäkin. Kriisejä on niin meillä maija-meikäläisillä yksityiselämässä kuin organisaatioilla toiminnassaan. Aina ne koskettavat kuitenkin ihmistä. Jos siis olet kriisien ja niiden viestinnän kanssa tekemisissä ihan millä lailla tahansa, niin muistutan, että ole sinä se, joka älähtää ääneen, että viesti "kriisistä" menee tietoa tarvitseville useammasta kuin yhdestä kanavasta.

Kriisitilanteen kurimuksessa on syytä olla mielessä, missä kaikissa kanavissa kriisistä tiedotetaan.  Nykyisellään sosiaalinen media on nopea väline, mutta se ei silti aina tavoita kaikkia akuutisti tietoa tarvitsevia. 

Itselläni on tästä omakohtainen kokemus asiakkaana aivan hiljattain. Yritykseni sähköposti ei aamulla auennut. Aika fataali tilanne, sillä tiesin, että sähköpostissa odotti tärkeä työtilaus. Yritin muutamaa eri kautta ja eri laitteilla päästä posteihin, mutta yhteys ohjelmaan ei auennut. Kännykässäni on puhelinnumero palveluntarjoajani helpdeskiin, johon soitinkin, sillä näitä katkoksia omalla kohdallani oli ollut aiemminkin. Linjalla vastasi automaatti, joka ilmoitti, että linjalla on ruuhkaa. Ei muuta. Kävin palveluntarjoajan nettisivun etusivulla, mutta sieltä en löytänyt mitään tietoa, että olisi jotain tavallisuudesta poikkeavaa tekeillä.

Seuraavaksi itselleni loogisinta oli mennä Twitteriin ja katsoa, olisiko yritys siellä. Onneksi oli ja sieltä löytyi myös twiittaus, jossa kerrottiin, että vikatiedote verkkoyhteysviasta löytyy palveluntarjoajan extranetin ”omapalvelu”-osiosta ja että tiedotetta tilanteesta päivitetään Facebook-sivulla.

Tämä yritys siis viesti kriisitilanteesta, mutta viestinnän kanavat eivät välttämättä osuneet tietoa tarvitseviin. Ja mikä pahinta liiketoiminnan näkökulmasta - asiakkaisiin. Itse en seurannut tätä yritystä Twitterissä saati Facebookissa, ja extranetin omapalvelua en edes ajatellut tässä yhteydessä tiedotuskanavaksi. Enkä varmasti ollut ainoa. Aika loogista olisi ollut ennakoida, että ihmiset soittavat helpdeskiin kysyäkseen apua. Nauhoitettuun automaattivastaukseen olisi tässä tilanteessa voinut laittaa viestin, jossa kerrotaan, että verkkoyhteyksissä on ongelmia, että se vaikuttaa asiakkaiden sähköpostiliikenteeseen ja että valitettavasti puheliliikenteessäkin on nyt tästä syystä ruuhkaa. Seuratkaa viestintäämme Facebookissa ja Twitterissä. Sanoisin, että asia olisi tullut monelle nopeammin selväksi näin.

Kuva löytyy Pinterestistäni

Yritys sai paljon kritiikkiä FB-sivuillaan siitä, että tällaista verkkoyhteysongelmaa ei pystytty hoitamaan nopeammin ja ettei siitä viestitty riittävästi. Ongelma oli havaittu puolenyön aikoinen, mutta ensimmäinen informoiva FB-päivitys oli tehty aamulla kello 9 jälkeen.

Hyvin hoidettu kriisiviestintä yleensä kasvattaa yrityksen mainetta ja parhaimmillaan koko kriisitilanne kääntyy organisaatio voitoksi. Huono tai vajaa viestintä taas jää painolastiksi organisaation harteille ja maineen puhdistamiseen voi mennä kauankin. Ei voi mitään, että koska kyseinen palveluntarjoaja toimii verkkosivustojen kanssa, mutta ei pysty tuottamaan omalle etusivulleen jonkintasoista "uutis-/ajankohtaispalstaa", niin pistää kyllä miettimään. Ja tosiaankin, kun tämä ei ollut ensimmäinen kerta. 



Olen muuten puhumassa tästä aiheesta eli kriisiviestinnästä enemmänkin 17.3. Ilmoittaudu ihmeessä mukaan kriisiviestinnän tehopäivään.







keskiviikko 21. tammikuuta 2015

SAAKO ASIAKKAALLE SANOA "EI KIITOS"

Hankinta- ja myyntitilanteissa asiakas on kuningas. Hän valitsee itselleen sopivimman kumppanin tai (tavaran)toimittajan ja kun homma ei jossain vaiheessa enää ehkä luista, vaihtaa toiseen. Entäpä, kun tilanne onkin niinpäin, että ehdolla oleva kumppani alkaa epäröidä tulevaa asiakassuhdetta ja yhteistyön mielekkyyttä.

Ei mikään mukava tilanne, eihän? Varsinkaan, jos on lähtenyt yrittäjyyteen osittain siksi, että saa toteuttaa ammattitaitoaan työstään ylpeänä, itsenäisenä ja sitoutuneena. Sitten vastaan tulee asiakas, joka etsii osaamistasi ja tiedostaa avuntarpeensa, mutta hangoittelee itse itselleenkin vastaan.
Kuva Pinterestistäni


Tässä kohtaa moni sanoo, että ihan normaali tilanne. Kyllä, varmasti näin ja tilanteessa asiantuntijuuttaan myyvän on vakuutettava epäileväinen ja ehkä myös joskus aiemmin vastaavissa tilanteissa pettymyksen kokenut asiakas.

Minulle kävi näin. Case vaikutti hyvältä ja yhteyttä ottanut organisaation edustaja järkevältä sekä kokonaistilanteen hyvin hahmottaneelta. Tapasimme kesällä. Tein tarjouksen. Asia siirtyi heillä strategiaprosessin tieltä. Seuraavan kerran sain yhteydenoton marraskuussa: keltaista valoa aloitukselle. He toivoivat aloitusideointia joulukuulle. Joulu tuli ja meni, eikä mitään kuulunut. Tammikuussa tuli sitten tapaamisehdotus ja pyyntö esitellä jälleen kerran toimenpiteet, joita heille mietin. Ja tietenkin - yli puoli vuotta aiemmin tekemäni tarjouksen hinnantarkistukset.

Jossain kohdin minua alkoi epäilyttää. Mikä olisi oikeasti tämän asiakkaan sitoutuminen siihen asiaan, jota olisi tarkoitus yhdessä tehdä. Yht'äkkiä keskustelimme hinnoista kuin se olisi ydinasia yhteistyössä. Ilmeisesti heidän budjettinsa siellä taustalla hiertää, mutta juuri se ehkä pistääkin miettimään. Eikö sillä ole väliä, mitä he ovat saamassa?

Soitin kollegiaalisen puhelun toiselle  alani yrittäjälle ja luotasin häneltä kokemuksia vastaavasta. Hän totesi, että yrittäjyyteen kuuluu riski. Viisaasti sanottu. Minua ei tosin tässä yhteydessä mietitytä vain tingityt hinnat, vaan se, onko asiakas arvojeni mukainen. En ole ihan varma haluanko innostua, uskonko kumppanuuteen ja miten tässä käykään itsekunnioitukselle. Haluan antaa parastani, mutta nyt epäilen, että se yritetään nyhtää minusta hyväksikäyttäen.

Seuraan itsekin mielenkiinnolla, miten tässä käy. Nielenkö ylpeyteni, nollaan mieleni ja lähden ammattilaisena hoitamaan casen kotiin. Vai kuuntelenko intuitiota ja päästän asiakkaan jonkun toisen hellään huomaan...