sunnuntai 31. elokuuta 2014

LÄSNÄOLO HETKESSÄ VIE SINUTKIN ROOMAAN

Kun tekemistä on liikaa, kadottaa helposti kyvyn arvioida, mikä omassa tekemisessä on oleellista ja mikä ei. Alkaa tehdä paljon asioita sen sijaan, että tekisi oikeita asioita. 

Tuntuu tutulta, vai mitä? Tämä taitaa olla tämän ajan henki ja arvo, jolla asioita mitataan. Tekeminen, suorittaminen, paljon, nopeammin, nyt, heti!

Kun itse aloin viime vuoden lopussa miettiä keinoja suojella itseäni, arvojani ja jopa ammattitaitoani, jouduin kyseenalaistamaan paljon. Eniten ehkä sitä, uskaltaisinko hypätä pois oravanpyörästä? 
Ja tietysti, jos oikein miettii, niin eihän oravanpyörästä pois hyppääminen ole mikään juttu. Sen kun hidastaa vauhtiaan ja pysäyttää pyörän. Kukin meistä on itse oman oravanpyöränsä moottori - ihan itse sitä tosiaan loppujen lopuksi siinä juoksee!!!! Tämän tajuaminen ei vain ole aina niin helppoa, kun väsyneenä pelkää menevänsä vauhdissa nenilleen tai menettävänsä koko nenän.
Nenilleen meno on kuitenkin hyväksi - jos siitä ottaa opikseen. 

Miten oppia fokusoimaan, poimia moninaisen keskeltä oleellinen, miten suojata itseään paineisessa ympäristössä? Miten oppia sanomaan "EI", varmistaa omat voimavaransa ja välttyä uupumukselta? Paradoksaalista kyllä, tehokkuus syntyy, kun on enemmän ja tekee vähemmän. Rehellisyys itselle ja läsnäolo hetkessä selättävät kummasti kiireen ja sitä näkee asioita, joita pitää tehdä. Eikä vain tee - jotain - tavan vuoksi.

Enkä puhu nyt mistään downshiftaamisesta. Siinä ei minulla ainakaan ollut kyse, vaan halusin tehdä työtäni laadukkaasti ja ylpeyttä tuntien. Irtiotto vakiintuneista malleista ja oman yrityksen perustaminen ovat opettaneet minulle paljon ja antaneet vielä enemmän.

Viime perjantaina olin kuuntelemassa Tommy Hellsteniä Bisnespäivillä Messukeskuksessa. Allekirjoitan täysin hänen hienon metaforansa junamatkasta ja läsnäolon merkityksestä.

En ole enää unelias matkustaja junassa Moskovaan ohikiitäviä maisemia katsellen ja ihmetellen, mihin oikeastaan on menossa. Monesti sitä silti tyytyy tilanteeseen ja istuu paikallaan, koska muutkin tekevät niin vain tylsänä eteensä tuijottaen. On kuin unessa, mutta sitähän ei oikeasti tajua, ennen kuin herää.

Minä heräsin. 

Hellsten rinnastaa sen junanvaihtoon. Eli olen nyt junassa Roomaan. Ihastelen vaihtuvia näkymiä, kuulen, haistan ja maistan uutta. Kyytiin kipuaa uusia ihmisiä uusilta asemilta. Nousin itse pois junasta, jossa olin juuttunut asemien välille, enkä millään päässyt perille. En väitä olevani vieläkään perillä, mutta nyt olen kartalla ja läsnä hetkessä. 
Kuva löytyy Pinterestistä: "Train + Rome"
En suorita tilanteita, vaan teen ne itsenäni, koska hetki, teko ja tekijä luovat kokonaisuuden ja ovat yhtä.
Saa matkia!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti