tiistai 25. marraskuuta 2014

HYMY TEKEE KAUPPANSA

Mitä sieltä peilistä tänä aamuna näkyi? Tylsistynyt naama, väsähtänyt ilme ja alaspäin valuvat suupielet. Vai pilke silmässä, aavistus hymystä, elämänilo. Mitä ikinä näkyikin, sillä ilmeellä on iso merkitys sekä itsellesi että niille, joita päivän aikana kohtaat.

Kun näemme toisen ihmisen kasvot, aivoissamme alkaa valtava myllerrys. Aivot käsittelevät kaikkea sitä tietoa, jonka silmät meille tarjoavat. Siksi ei ole yhdentekevää, millaista naamaa vastaantuleville näyttää.

Olin muutama viikonloppu takaperin tyttäreni jalkapallojoukkueen peliä vetämässä. Aikainen lauantaiaamu, kylmä kuplahalli, tytöt iältään 6-7 -vuotiaita ja aiemmissa peleissä menestystä oli tullut vajavaisesti. Kokemusta kuitenkin syksyn aikana on kerrytetty rutkasti. Päällimmäisenä mielessäni oli, millä saisin tsempattua tyttöihin luottoa itseensä ja toisiinsa, jotta peleistä jäisi iloinen mieli. Ryhdistin asentoni, hymyilin tytöille koko naamallani ja sain välitettyä ilmeisesti myös puheessani positiivista sykettä, sillä toisen pelin voitimme 3-0. Mikä riemuvoitto – monessakin suhteessa!

Kuva löytyy Pinterestistäni
Toinen vastaava tilanne tuli eteeni pari päivää sitten asiakastapaamisessa, joka alkoi hieman mollivoittoisessa tunnelmassa. Yhteyshenkilölläni oli ilmeisen huono päivänaloitus ja sängystä nousu lienee tapahtunut vasemmalla jalalla. Oli lähellä, etten lähtenyt hänen alavireiseen moodiinsa mukaan, mutta onneksi itselläni oli hyvä fiilis tukenani ja sain palaverin päätteeksi nostettua hymyn myös asiakkaan huulilleen. Keinonani käytin suoraa katsetta. Se on kuin magneetti, joka vetää puoleensa. Kun siihen lisätään vielä hymy, väylä vuorovaikutukselle on auki. Siitä olikin jo helppo lähteä kelaamaan varsinaisia työjuttuja auki ja löytää uusia ideoita käsillä olleisiin asioihin.

Spontaanin hymyn vastakohta on tarkoituksellinen sosiaalinen hymy. Aina ei ole helppo erottaa, milloin hymy nousee sisäisestä ilosta, milloin se on jonkinlaista hymytyötä. Vaikka joskus on vaikea pukea sanoiksi, millainen hymy toisen ihmisen kasvoilla välkkyy, meillä näyttää olevan kyky aistia aito asia, kun sellaisen näemme. 

Toisaalta, hymy kuin hymy, jos se herättää toisessa hyvän mielen ja positiivisuutta. Sitten on vielä niitä, joiden kasvot loistavat luonnostaan. Sinä?

torstai 13. marraskuuta 2014

OLE OSA RATKAISUA, ÄLÄ ONGELMAA

Oman ammattiyhteisön tapaamiset asiapitoisella sisällöllä ovat yksityisyrittäjälle aikamoinen suola. Ja kollegoiden näkeminen herkullinen sokeri. Kaupan päällisenä Procomin marraskuisesta vaikuttajaviestintäjaoston illasta tapasin myös uuden ympäristöministerin. 

Olen kuulunut viestinnän ammattilaisten Procom ry:hyn useampia vuosia. Tapaamisissa olen käynyt hyvin harvakseltaan, sillä palkkatöissä aika ei tuntunut riittävän ja iltatapaamisiin meneminen olisi tarkoittanut aina myös lastenhoidon erityisjärjestelyitä.

Nyt lapset ovat isompia ja omatoimisempia ja elämäni yrittäjänä aikataulullisesti vapaampaa. Olenkin osallistunut kuluneena vuonna tapaamisiin enemmän kuin kaikkien näiden vuosien aikana yhteensä. Näin jälkeenpäin vähän harmittaa, etten ole aiemmin hyödyntänyt paremmin maksamaani jäsenmaksua, mutta nyt jäsenmaksu ei ole enää "se syy" käydä tapaamisissa. On äärettömän antoisaa käydä eri jaostojen tapaamisissa täydentämässä omaa tietotasoaan ja haistelemassa heikkoja signaaleja. Vielä isompi merkitys on nähdä ja tavata alan  muita osaajia. Päivät pitkät yksin kotitoimistossa saavat kenet tahansa miettimään tekemisen mielekkyyttä. Asiakastapaamiset toki pelastavat muutamia kertoja viikossa tilanteen, mutta se ei ole sama asia kuin keskustella ja tuulettaa ajatuksiaan viestinnän erilaisista kuvioista vertaistensa kanssa. 
Kuva Pinterestistäni.


Illan tapaamisesta jäi haaviin myös mielenkiintoisia pohdintoja vaikuttamisesta, mikä olikin osuva aihe Kokoomuksen puoluetoimistolla vierailulle.

Puolitoista kuukautta ympäristöministerinä työskennellyt Sanni Grahn-Laasonen on jo saanut tuta lobbauksen ja vaikuttamisen kiemuroista.

"Ruokakaupassakin joku saattaa tulla kertomaan omia näkemyksiään jostain asiasta ja pyrkii näin vaikuttamaan agendaani."

Sanni antoikin hyviä vihjeitä siitä, mikä hänen mielestään toimii vaikuttamisessa.

"Hyvä lobbari antaa konkreettisia, mietittyjä ja realistisia ehdotuksia. Hyvään lobbariin voi luottaa: hänellä on argumentit hallussa, taustat selvitetty, kyky kiteyttää sekä ratkaisuehdotus ja konkretia samassa paketissa. Näin vastapuoli eli vaikutuksen kohde saa oikeasti jotain kättä pidempää." 

Ja kuten itse kukin älyää, tämä ei päde vain politiikassa ja hallitusohjelman luonnissa, vaan missä tahansa oman asian esiintuonnissa.

Tästä lähtien mietin itse tarkemmin erilaisissa vaikuttamistilanteissa sitä, mitä todellista tietoa minulla on antaa, ja jota tuo toinen todella tarvitsee. Silloin minä ja asiani olemme osa ratkaisua - tai emme ainakaa lisää ongelmaa.



sunnuntai 2. marraskuuta 2014

JAETTUJA TUNTEITA - IKÄVÄ

Pyhäinpäivä nostaa mieleen muistoja ja kaipuun, jota arjen tohinassa yrittää usein painaa taka-alalle. Itse twiittasin tunteen, joka tuo minulle lohtua poisnukkuneen isoäitini ikävässä. Tuo twiittaus yllätti minut myös ammattillisesti - mikään aiemmin twiittaamani ei ole koskaan ollut yhtä uudelleenjaettu.

Isoäitini, mummoni, kuolemasta on lähes kaksi vuotta. Hän oli minulle läheinen ja rakas ihminen, joka on edelleen mielessäni usein. Eilen, pyhäinpäivänä, kävin haudalla viemässä kynttilän hänen muistolleen. Valitettavasti mummon fyysinen hautapaikka on yli kolmen tunnin ajomatkan takana, joten päätin käydä muistamassa häntä hänen vanhempiensa haudalla Tuusulassa. Samalla sain muistaa myös heitä, vaikka tiedän heistä vain nimet, syntymä- ja kuolinvuodet sekä mummoni kertomukset heistä. Huomasin myös, että isänäidinäiti oli ollut saman ikäinen kuin minä nyt, kun hän oli saanut kuopuksensa, mummoni. 

Kävely pimeällä hautausmaalla kynttilöiden loisteessa teki oloni levolliseksi. Samalla se kirvoitti myös tunteen, jonka puin myöhemmin twiittiini:

‏@TiaHarkonen  Nov 1
He, jotka ovat joskus olleet, eivät unohdu, jos joku muistaa #sydämessä


Kuva löytyy Twitteristä ja Instagramistani
Illan aikana älypuhelimeni piippaili useampaan kertaan ja ehkä hieman hämmentyneenä totesin, että twiittiäni retweetattiin tai sitä merkittiin tähdellä tykkäämisen merkiksi.
Tunteeni oli selvästi kollektiivinen. Meistä kukin tulkitsi sanani omista lähtökohdistaan. Joku ehkä piti sitä mietelauseena, joku toinen kenties luki sen samanlaisen tunnesykeron vallassa kuin mitä itse sen kirjoitin. Ollaan sosiaalisesta mediasta mitä tahansa mieltä, oli tämä pieni retwiittausennätykseni mielenkiintoinen esimerkki siitä, että somessa on helppo jakaa ja kokea tunteita. Surua, iloa, vihaa, rakkautta, odotusta...tai ikävää.