JAETTUJA TUNTEITA - IKÄVÄ

Pyhäinpäivä nostaa mieleen muistoja ja kaipuun, jota arjen tohinassa yrittää usein painaa taka-alalle. Itse twiittasin tunteen, joka tuo minulle lohtua poisnukkuneen isoäitini ikävässä. Tuo twiittaus yllätti minut myös ammattillisesti - mikään aiemmin twiittaamani ei ole koskaan ollut yhtä uudelleenjaettu.

Isoäitini, mummoni, kuolemasta on lähes kaksi vuotta. Hän oli minulle läheinen ja rakas ihminen, joka on edelleen mielessäni usein. Eilen, pyhäinpäivänä, kävin haudalla viemässä kynttilän hänen muistolleen. Valitettavasti mummon fyysinen hautapaikka on yli kolmen tunnin ajomatkan takana, joten päätin käydä muistamassa häntä hänen vanhempiensa haudalla Tuusulassa. Samalla sain muistaa myös heitä, vaikka tiedän heistä vain nimet, syntymä- ja kuolinvuodet sekä mummoni kertomukset heistä. Huomasin myös, että isänäidinäiti oli ollut saman ikäinen kuin minä nyt, kun hän oli saanut kuopuksensa, mummoni. 

Kävely pimeällä hautausmaalla kynttilöiden loisteessa teki oloni levolliseksi. Samalla se kirvoitti myös tunteen, jonka puin myöhemmin twiittiini:

‏@TiaHarkonen  Nov 1
He, jotka ovat joskus olleet, eivät unohdu, jos joku muistaa #sydämessä

Kuva löytyy Twitteristä ja Instagramistani

Illan aikana älypuhelimeni piippaili useampaan kertaan ja ehkä hieman hämmentyneenä totesin, että twiittiäni retweetattiin tai sitä merkittiin tähdellä tykkäämisen merkiksi.

Tunteeni oli selvästi kollektiivinen. Meistä kukin tulkitsi sanani omista lähtökohdistaan. Joku ehkä piti sitä mietelauseena, joku toinen kenties luki sen samanlaisen tunnesykeron vallassa kuin mitä itse sen kirjoitin. Ollaan sosiaalisesta mediasta mitä tahansa mieltä, oli tämä pieni retwiittausennätykseni mielenkiintoinen esimerkki siitä, että somessa on helppo jakaa ja kokea tunteita. Surua, iloa, vihaa, rakkautta, odotusta...tai ikävää.