torstai 30. lokakuuta 2014

MISTÄ ON HYVÄ BLOGI TEHTY?


Viestintätoimisto Cision on julkaissut pitkästä aikaa toimialan top-blogit Suomessa. Erinomaista. Bongasin kymmenen parhaan joukosta itselleni ihan uusiakin seurattavia. Samalla mietin, miten omat huomioni valkoisella sohvalla pääsisivät tähän joukkoon. Vai onko se edes tavoitteeni?

Hep, hep. Otetaanpa vähän takaisin, ja tehdään selväksi, että tietenkin se on tavoitteeni. Tai pitäisi olla. Ilman tavoitteita blogeilu on enemmän tai vähemmän julkista päiväkirjankirjoitusta ja omatoimiterapiaa. Näin on ainakin omakohtainen kokemukseni "Pää pilvissä - jalat maassa" -blogin ajoilta, joka oli osaltaan keinoni purkaa tuntojani, intoani ja pelkotilojani uutena yrittäjänä. (Tuo blogihan tuli tiensä päähän elokuun lopussa 2014, RIP.)


Kuva löytyy Pinterestistäni.
Tosiasia on, että säännöllinen kirjoittaminen ja ideoiden tekstiksi työstö käy työstä. (Josta ihan kaikki eivät kuitenkaan saa suoria tuloja.) Oma lisämausteensa on myös, jos täytyy miettiä useampia kohderyhmiä samalla kirjoituksella. Näin ollen on ehdottomasti parempi, että bloggailu on osa jotain kokonaisuutta - suunnitelmaa. 

Siksipä ja tottahan toki minullakin on koostettuna oma tavoitelista Valkoisen sohvan syndrooma -blogilleni. Siinä on  6 kohtaa, joista osan paljastan nettisivulla http://www.viestintapalvelu.fi/meista#blogi . 
Onhan minulla tietenkin myös "oma lehmä ojassa"  = että voin kirjoitella ihan mistä haluan, eikä vain niistä asioista, mitä asiakas tilaa. 
Mutta siis. On todella hienoa, että tällainen listaus on jälleen tehty, sillä edellinen kerta oli toukokuussa 2011. Sen jälkeen on tullut monta mainiota uutta blogia ja bloggaajaa. Kaikki listatut ovat paikkansa ansainneet. Ihan huippua. Onnittelut!

Ykköseksi markkinointi- ja viestintäaiheisten blogien top 10 -listalla sijoittui muuten Katleena Kortesuon Ei oo totta! -blogi. Katleenan ruusut, ruoskat ja ratkaisut ovat yksi omista suosikeistani ja blogi, jota seuraan säännönmukaisesti. Hyvä, Katleena!

Toiseksi listauksella sijoittui erityisesti verkkopalvelujen kehittäjille suunnattu Vierityspalkki.fi -blogi. Se olikin itselleni uusi tuttavuus. Kolmanneksi nousi Zenton ylläpitämä Zento blogi. Yksi sillä kirjoittavista eli Hanna Takala on todellinen guru. En häntä tunne henkilökohtaisesti, mutta ihailen hänen tapaansa olla avoin ja aina valmiina auttamaan. Me like - me follow.

Ja oikeasti blogeiluhan on tosi kivaa. Eikä ole ollenkaan hassumpaa, jos sen tavoite on "vain terapeuttinen" tai halu esitellä omaa osaamistaan sisustamisesta, kissanhoidosta, orkideankasvatuksesta... tai ihan mistä vain. Sillä pistämällä itsensä likoon ja kirjoittamalla blogia omakohtaisesti läheisestä ja tutusta aiheesta nappaa samalla vastauksen tuohon otsikkooni. Hyvän blogin seurassa viihtyy, koska siitä välittyy tiedollisen annin lisäksi myös tunne. Sitä ei ole tehty yksistään bisnesmielessä, vaan kirjoittaja tuo teksteihin aina osan itseään. Eikö?

PS. Koko listaus ja uutisointi TOP10-blogeista löytyy muuten Cisionin sivuilta.



2 kommenttia:

  1. Toki tuntuu hemmetin hyvältä tulla tälläisellä listalla noteeratuksi, mutta usko pois, tuntuu vielä paremmalta tulla noteeratuksi auttajana. Sillä sitä minäkin Zenton blogissa yritän kovasti tehdä ja ilmeisesti olen myös onnistunut, jos voin sanoistasi jotain päätellä ;) Sinun sanasi lämmittävät enemmän, kuin listasijoitus, sillä uskon niiden auttavan matkalla kohti omaa tavoitettani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna, jatka vaan - autat ja inspiroit monia. Tämä postaukseni ei ollut sanahelinää, vaan yhdestäkin vinkistäsi minulle avautui ihan uusia ajatuskehitelmiä oman tekemisen toteutukseen. Arvostan myös kollega-ammattilaisia, jotka avoimesti jakavat osaamistaan ja tarinoitaan. Kehitymme kukin yksilöinä (sekä jakaja että vastaanottaja sekä ennen kaikkea - asiakas saa loppupeleissä parempaa.)

      Poista